"Pelkään pahasti", Pasquale sanoi, "että se aika on ohitse, jolloin saattoi tehdä hyviä kauppoja sillä alalla. Sielumarkkinoilla on liikatuotantoa; nyttemmin sielut myydään polkuhinnasta."
"Hän sanoo tyhmyyksiä, joita minä en ymmärrä", sanoi Carlotta ja laski kätensä minun käsivarrelleni.
"Sitä kutsutaan kyynillisyydeksi, rakas lapsi", minä sanoin, "ja meidän kaikkien pitäisi hävetä."
"Mistä te mieluimmin puhutte?" Judith lempeästi kysyi.
"Itsestäni. Ja niin kaikki ihmiset tekevät", Carlotta vastasi.
Me nauroimme, emmekä hetken aikaan sanoneet toisillemme pistosanoja. Mutta myöhemmin, kun joimme kahvia ja musiikki soitti meluavaa uutta amerikalaista marssia ja Carlotta ja Pasquale nauroivat yhdessä, siirtyi Judith lähemmäksi minua.
"Sinä et vastannut siihen, mitä kysyin noista molemmista, Marcus."
Sormeni vapisivat, kun sytytin uuden paperossin.
"Pasquale ei ole mies, jolle saattaa uskoa naisen onnen."
"Ja onko Carlotta nainen, johon mies saattaa perustaa elämänsä onnen?"