"Ja kuitenkin, Carlotta", sanoin minä katkerasti, "te palaisitte hänen luokseen, jos hän lähettäisi teitä noutamaan!"
Hän karkasi pystyyn ja tarttui käsivarteeni, ja hänen kasvoissaan ilmeni kummituksia pelkäävän lapsen kauhu.
"Palaisin? Sen jälkeen, mitä hän on tehnyt minulle? Ette kai tahdo lähettää minua takaisin? Seer Marcous, rakas, saanhan minä jäädä tänne teidän luoksenne? Minä lupaan olla hyvin, hyvin kiltti. Mutta takaisin Pasqualen luo? Ei, ei!"
Hän vaipui takaisin sohvannurkkaan ja kiinnitti suuret, syvät, rukoilevaiset silmänsä minuun.
"Rakas lapsi", minä sanoin, "te tiedätte, että tämä on teidän kotinne, niin kauan kuin tahdotte jäädä tänne, mutta —" ja minä hyväilin hiljaa hänen hiuksiansa — "jos hän tulee takaisin, kun teidän lapsenne on syntynyt — hänen lapsensa —"
Hän oikaisihe ylpeästi.
"Se on minun lapseni — minun oma, oma lapseni", huudahti Carlotta. "Se on minun, minun — enkä minä salli kenenkään koskea siihen —" hänen kasvojensa ilme heltyi — "ei kenenkään muun kuin Seer Marcouksen."
XXIII LUKU.
Niin asui siis Carlotta taas minun talossani, jota hän oli pitänyt kotinaan. Taivas estäköön minua koskaan saattamasta häntä epäilemään sitä asiaa!
Minä olen ehkä saanut hyvän opetuksen: minä olen oppinut tuntemaan rakkauden sisällön ja tarkotuksen. Se rakkaus, joka vain on himoa, se on, vaikka kaikkien aikojen runoilijat sitä ylistävätkin, eläimellistä laatua ja sen täytyy menehtyä. Se rakkaus, joka on anteeksiantavainen, kärsivällinen, uhrautuvainen, se on katoamaton ja kohottaa heikon ihmisen hiukan lähemmäksi enkeleitä. Kun Carlotta kotiin palattuaan itki olkaani vastaan, tunsin, että kaikki katkeruus oli kadonnut sydämestäni — katkeruus olisi ollut epäjalo, halpamainen tunne. Jos hän olisi tullut takaisin minun luokseni spitalisena ruumiiltaan ja turmeltuneena sielultaan, ei se olisi vaikuttanut asiaan. Minä olisin sittenkin antanut hänelle anteeksi, rakastanut häntä, hoivannut häntä. Se ei riippunut järjestä eikä tunteista, eikä siinä ollut mitään haaveellisuutta; minua ei mitenkään saattanut pitää vastuunalaisena siitä. Minä noudatin vain avuttomana sielusta nousevaa käskyä.