"Te ette voi olla niin hirveän julma", hän nyyhkytti, ja hän pyöritteli "r"-äännettä niin sulosointuisesti kurkussaan, että hänen syytöksensä tuntui kahta järkyttävämmältä. Hän käänsi onnettomat silmänsä minuun.
Lieneeköhän koskaan ollut olemassa niin hullua ihmistä kuin minä?
Minä vannon kunniani kautta, etten jättäisi häntä Turkin konsulinviraston huostaan.
Otin ajurin ja ajoin hänen kanssaan Waterloon asemalle. Tiellä hän muistutti minulle, että hänen oli nälkä. Annoin hänen syödä aseman ravintolassa. Hän antautui innokkaasti syömään kovaksi keitettyjä munia ja juomaan limonaadia. Näytti siltä, kuin ei hän olisi paljoakaan välittänyt Harrystä, hän jutteli vain minun kanssani ravintolan sisustuksesta. Oluthana näytti huvittavan häntä tavattomasti. Minun täytyi tilata lasillinen, jotta hän saisi nähdä, miten hana toimi, ja hän purskahti äänekkääseen nauruun. Siistin näköinen, mutta mielikuvitusta vailla oleva tyttö, joka seisoi tiskin takana, tuijotti häneen hämmästyneenä. Muut läsnäolijat tuijottivat myöskin.
Olin iloinen, kun sain pelastautua asemasillalle.
Sinne seurasi meitä kuitenkin joukko tyhjäntoimittajia, jotka asettuivat piiriin ympärillemme, kun pysähdyimme puhumaan erään rautatienvirkamiehen kanssa. Kaunis pronssitukkainen kirkassilmäinen nuori nainen kauheassa puvussaan — en milloinkaan ole nähnyt taitetun mustan sulan kiikkuvan kamalammalla tavalla — oli todella hämmästyttävä näky. Ja minun läsnäoloni lisäsi ehkä kummastusta. Minä olen pitkä, laiha ja ruma, sen minä tiedän; mutta lohdutukseni on, että olen moitteettoman ja kunnioitettavan näköinen. Meistä molemmista minä ehdottomasti olin se, jota yleinen huomio enemmän kiusasi. Rauhallisesti ja välinpitämättömästi tyttö vastasi kansanjoukon katseisiin ja näytti olevan hiukan harmissaan siitä, että niin innokkaasti koetin saada Harryn käsiini. Juuri kun vakavasti neuvottelin asemapäällikön kanssa, pyysi Carlotta minulta pennyn, jonka hän voisi pistää karamelliautomaattiin, niinkuin hän oli nähnyt erään pojan menestyksellisesti tekevän. Minä kielsin lyhyesti ja käännyin taas asemapäällikön puoleen. Kaikuva naurunrähähdys keskeytti minut. Carlotta oli ojennetuin käsin ja rukoilevin silmin pyytänyt poikaa luopumaan tahmeasta karamellipalasesta ja oli nyt juuri pistämäisillään sen omaan suuhunsa.
"Tulen takaisin huomisaamuna", sanoin kiireisesti asemapäällikölle. "Jos kyseessä oleva herra saapuisi sillä aikaa, niin pyytäkää häntä ilmottamaan nimensä ja osotteensa!"
Sitten otin Carlottaa käsivarresta, ja henkivartijajoukkoni ympäröimänä vein hänet pois ja viskasin hänet ensimäisiin ajurinrattaisiin, jotka tapasin.
Harrystä ei ollut jälkeä, ei merkkiä. Ei mikään ihana nuori mies tallustellut alakuloisena asemalla. Ei kukaan ollut epätoivoisena kysynyt virkamiehiltä eksynyttä naista, joka oli puettuna huonoon mustaan pukuun. Ei ollut mitään Harrya. Oli siis turha kauemmin tarjota yleisölle vapaanäytäntöä.
"Ajakaa", sanoin ajurille. "Ajakaa hemmetissä!"