"Aiotte kai olla kiltti minulle?" hän kysyi lapselliseen tapaansa, pysähtyen jokaisen sanan jälkeen.
Minä tunsin, että olin käyttäytynyt kuin sydämetön konna aina siitä hetkestä asti, jolloin Waterloon asemalla viskasin hänet rattaisiin. Kaduin ja aloin nauraa.
"Jos te olette kiltti tyttö ja teette niinkuin käsken", sanoin minä.
"Seer Marcous on minun herrani, ja minä olen hänen orjansa", kuului hänen hämmästyttävä vastauksensa.
Silloin tulin ajatelleeksi, että hän oli Hamdi Efendin kasvattama.
Haaremikasvatus on kuitenkin terveellistä.
"Hauska kuulla", sanoin minä.
Hän sulki silmänsä. Näin nyt, että hän oli hyvin väsynyt. Ajattelin, että hän oli nukahtanut, ja tuijotin eteeni syventyneenä probleemiini. Äkkiä paiskattiin vaunujen ovi auki, ja ellen olisi pidättänyt häntä, olisi hän hypännyt ulos ajopeleistä.
"Katsokaa!" hän huudahti kiihkeästi. "Tuolla! Se on Harryn nimi!"
Hän osotti edessämme olevia leipurinrattaita, joihin oli isoin kirjaimin maalattuna "E. Robinson."
Minä tarvitsin koko matkan Oxford Cirkuksesta Portman Squarelle asti saadakseni hänet ymmärtämään, että Lontoossa oli tuhansia, joiden nimi oli Robinson, ja ettei mitenkään ollut luultavaa, että leipurinrattaiden kautta voisimme saada mitään tietoja Harryn olinpaikasta.