Toukok. 25 p.
Syytetäänköhän minua pian siitä, että kätken talossani koko joukon haaremiorjattaria? Panettelu ja liiottelu kulkevat käsi kädessä Regent's Parkin pohjoispuolellakin. Jos ne tänä aamuna olisivat nähneet Carlottan seisovan ikkunassani, olisivat ne menneet Jessica tädin luo iltapäiväteetä juomaan ja odottaneet rukouskappelin ulkopuolella tavatakseen rouva Ralph Ordeyneä. Kysymys on: ehtiikö totuus ennen niitä? Sitä en usko. Jokaisella perheellä on mahdoton, auttamaton, parantumaton musta lampaansa, joka aina tekee väärin, vaikka tarkottaisikin parasta. Totuus on musta lammas Hyveiden perheessä. Toisinaan se panee ne punastumaan ja saattaa ne hämilleen; toisinaan se lavertelee kuin pahin valehtelija; toisinaan taas se änkyttää kuin kiinni joutunut varas. Ei koskaan tiedä, miten totuus käyttäytyy; siksipä en aiokaan sallia, että se käy tervehtimässä sukulaisiani.
Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että kun Carlotta tänä aamuna seisoi parvekkeelleni johtavassa avonaisessa ovessa, pelkäsin sitä mahdollisuutta, että nuo ilkeät kumppanukset kulkisivat ohitse. Hän on todella hävyttömän kaunis. Hän on puettuna tummanpunaiseen silkkiseen aamupukuun, joka oli avokaulainen ja julkean pariisilainen ja joka sopeutui hänen ruumiinsa kaikkiin muotoihin. Minä ihmettelen, mistä kaiken moraalin nimessä hän oli saanut käsiinsä tuon vaatekappaleen. Sittemmin sain tietää, että se oli Antoinetten ilo ja ylpeys; kerran, kauan sitten, kun hän oli erään varieteetähden kamarineitsyenä, se oli verhonnut tämän sulottaren ihania muotoja. Antoinette oli kaikkien näiden vuosien halki säilyttänyt sammuneen, nyt seitsemänkymmenvuotisen tähden vanhoja komeuksia, ja nyt ne epämoraalisessa pirullisuudessaan tekivät Carlottasta uuden ihmisen. Hän oli myös moitteettoman puhtaaksi pesty. Kun hän liikkui, levisi hänestä tuoksu, jommoista ei minkään saippuan tai keinotekoisen hajuaineen avulla voida aikaansaada. Hänen pronssinvärinen tukkansa oli sievästi kammattu. Minä panin merkille hänen käsivartensa, jotka olivat paljaat kyynärpäihin saakka; iho oli kuin silkkiä. "Ja hänen ihonsa! Sitä luulisi silkiksi!" Peijakkaan Antoinette! Ja päälle päätteeksi tyttö rohkeni tulla alas avojaloin. Minä näin jotakin varpaantapaista — ruusunpunaista ja kerrassaan viehättävää.
Sanon vieläkin, että hän oli hävyttömän kaunis. Kahdeksantoistavuotiaalla tyttösellä (niin vanha hän nimittäin kuuluu olevan) ei ole mitään oikeutta komeilla sellaisella kauneudella, jonka oikeudenmukaisesti pitäisi olla kahdenkymmenenseitsemänvuotisten naisten yksinoikeutena. Hänen pitäisi olla vaatimattoman sievä, kuten hänen kehittymättömälle lapseniälleen sopii. Hän ei sovellu yhteen vakavien kirjojeni kanssa, ja minä tunsin häntä katsellessani jonkunlaista harmia. Minä en pidä siitä, mikä on outoa ja omituista. Kurjenpolvet miellyttävät minua enemmän kuin kämmekät. Minulla on koko rivillinen edellisiä parvekkeellani. Stensonin, Antoinetten ja minun yhteiset ponnistukset eivät ole saaneet niitä kukkimaan, mutta minä rakastan niiden vaatimattomia, samettimaisia lehtiä.
Carlotta on korea kämmekkä, joka vaikuttaa hermostuttavasti silmieni verkkokalvoon.
Kerroin hänelle surulliset uutiset niin säälivästi kuin saatoin.
Olin saanut tietoja Harrystä, sanoin vakavasti. Carlotta näytti vain uteliaalta ja kysyi, milloin Harry aikoi tulla.
"Pelkään, ettei hän tule milloinkaan", sanoin minä.
"Jos hän ei tule, saanko silloin jäädä teidän luoksenne?"
Hänen silmissään ilmeni jonkun verran levottomuutta. En kuolemaksenikaan voinut olla olematta ivallinen.