"Jos suvaitsette oleskella vaatimattoman kattoni alla perheeni jäsenenä."
Iva jäi häneltä huomaamatta. Hän huudahti ilosta ja ojensi molemmat kätensä minua kohti. Hänen silmänsä kimaltelivat.
"Voi, miten iloinen minä olen, ettei hän tule! Minä en enää pidä hänestä. Minä tahdon jäädä tänne teidän luoksenne."
Minä tartuin hänen molempiin käsiinsä. Ei kukaan kuolevainen olisi voinut menetellä toisin.
"Voitteko arvata, miksei Harry koskaan tule?"
Hän pudisti kaunista päätään, pani sen kallelleen ja kohotti kulmakarvojaan, aivan kuin tarkkaavainen koiranpentu.
"Onko hän kuollut?"
"Olisitteko pahoillanne, jos niin olisi?"
"E-en", vastasi hän miettivästi.
"No niin", sanoin minä, päästin irti hänen kätensä ja käännyin pois,
"Harry on kuollut!"