"Siinä tapauksessa minä tulen teille katsomaan, mitä voin tehdä!"
"Ja minä tulen hitto vieköön mukaan!" huusi Mc Murray.
"Et missään tapauksessa", sanoi hänen vaimonsa.
"Jos annan teille sadan punnan maksuosotuksen", sanoin minä, "luuletteko, että voitte hankkia hänelle kaiken, minkä hän tarvitsee tullakseen toimeen?"
"Sata puntaa!" Pikku rouvalta pääsi ihastuksen huudahdus, ja minä luulin, että hän lentäisi syliini. Mc Murray paukutteli minua olkapäälle.
"Ihminen!" ärjyi hän. "Tiedättekö, mitä teette — päästätte kunnioitettavan puolison ja äidin vapaasti riehumaan Lontoon kauppaliikkeisiin sata puntaa taskussa? Luuletteko, että hän tästälähin on omistava ainoatakaan ajatusta kodilleen ja miehelleen? Tahdotteko turmella kotionneni, saattaa minut juopoksi ja tuottaa perheelleni taloudellisen häviön?"
"Jos te vielä pauhaatte", sanoin minä hieroen olkapäätäni, "niin annan hänelle kaksisataa."
Kun tulin kotiin, istui Carlotta turkkilaiseen tapaan sohvalla polttaen paperossia (jonka hän oli anastanut laatikostani) ja selaillen kirjaa. Ihmettelin, että kirjallisuus häntä huvitti. Mutta samassa huomasin, että hän katseli kuvateosta, joka esitti eri aikakausina käytettyjä pukuja. Hän oli varmaan löytänyt sen naisellisen vaistonsa avulla. Kerroin hänelle, että rouva Mc Murray aikoi tulla häntä tervehtimään. Hän hypähti seisomaan, ihastuneena tästä tiedonannosta, ja heitti kauniin kirjani (sillä oli vasikannahkaiset kannet, ja se sisältää pari sataa värikuvaa) lattialle. Minä nostin sen varovaisesti ylös ja asetin sen kirjoituspöydälleni.
"Carlotta", sanoin minä, "kaikkein ensimäiseksi teidän pitää oppia, että kirjat Englannissa ovat kallisarvoisemmat kuin pikkulapset Alexandrettassa. Jos pitelette niitä tällä tavalla, niin turmelette ne, ja minä annan hirttää teidät."
Tämä hillitsi hänen hilpeytensä. Se antoi hänelle ajattelemisen aihetta, ja hän seisoi siinä nöyränä ja katuvaisena. Minä palasin pukukysymykseen.