"Mikä, hyvä Sir Marcus, luulette, että tämän nuoren naisen lopullinen kohtalo on oleva?"
"Hän saa oppia konekirjotusta", sanoin minä. Tämä neuvo oli äkkiä pistänyt päähäni. "Ja sitten hän saa kirjottaa renessanssin moraalia käsittelevän teokseni kauniisti puhtaaksi."
"Siitä tulisi siistiä", sanoi rouva kuivasti.
"Onko hän niin kauhea?" kysyin levottomana. "Aamunuttu — tiedän kyllä —."
"Aamunuttu vaikuttaa ehkä myöskin osaltaan asiaan."
"Taivaan tähden", sanoin minä, "pukekaa hänet silloin säkkikankaaseen!
Leikatkaa häneltä tukka ja ommelkaa hänelle nappirivi selkään!"
Ystäväni silmät tuikkivat. "Huomenna tulee hauskaa", hän sanoi.
Carlotta oli jo mennyt levolle, kertoi minulle Antoinette, kun rouva Mc Murrayn tekemät ostokset saapuivat. Olen hyvilläni, että hänen tapoihinsa kuuluu mennä aikaisin levolle. Koko iltapäivän hän kuulema oli huvitellut katselemalla kuvitettuja ranskalaisia pilalehtiä, jotka ovat erinomaisen emännöitsijäni omaisuutta.
En tiedä, lieneeköhän oikein järkevää ranskalaisten pilalehtien avulla muodostaa hänen ensimäiset käsitteensä länsimaisesta sivistyksestä. Minun täytyy miettiä sitä asiaa. Minun täytyy myös puhua vakavasti hänen kanssaan hänen tulevaisuudestaan. Mutta koska punaisen aamunutun näkeminen vaivasi minua, aion odottaa, kunnes hänellä on säädylliset vaatteet. Luulen, että minun täytyy käyttää muutama tunti päivässä opettavaiseen keskusteluun Carlottan kanssa. Minun täytyy kehittää hänen sieluaan — se on hyvin kehittymätön. Päivän muut tunnit hän saa viettää omin päin. Hänen itämaalainen kasvatuksensa tekee tämän puolen asiasta helpommaksi, olen näet vakuutettu, ettei Hamdi Efendi suuresti välittänyt siitä, miten hänen haareminsa naiset viettivät aikansa. Ja kun oikein ajattelen, ei hän varmaankaan sallinut Carlottan oleskella hänen yksityisessä huoneessaan. Minun ei pidä länsimaalaistuttaa Carlottaa liian nopeasti. Turkkilaisella kasvatustavalla on epäilemättä hyvät puolensa.
Tämä on tavallaan lohdullista. Kunpa minä vain voisin pitää häntä inhimillisenä olentona! Mutta kun muistelen, miten kylmäverisesti hän otti vastaan tiedon tuon onnettoman nuoren miehen kuolemasta, tuntuu minusta oikein kolealta. Sellainen olento saattaisi omantunnonvaivoitta pistää paistiveitsen nukkuvan ihmisen ruumiiseen ja nauraa, kun onneton huutaisi. Muistakaamme vain hänen mustaa kiittämättömyyttään kunnon Hamdi Efendiä kohtaan, joka jo ennen hänen syntymäänsä otti hänet suojeluksensa alaiseksi ja joka on kohdellut häntä tyttärenään koko hänen elämänsä ajan! Ei, minä en usko, että hänen isänsä oli Englannin varakonsuli. Hän oli Saatana.