Mitähän Carlotta sanoi rouva Mc Murraylle?
Ei ole mikään tyhmä tuuma opettaa Carlottalle konekirjotusta.
V LUKU.
Toukok. 26 p.
Tänä aamuna sain kirjeen Judithilta.
"Älä naura minulle", hän kirjottaa. "Tie Pariisiin on kivetty hyvillä päätöksillä. En todellakaan voinut auttaa sitä. Delphine kietoi suuren käsivartensa miettiväiseksi erakoksi aiotun minäni ympäri ja vei minut mukanaan, ja tässä minä nyt olen aamiaisten, taulunäyttelyiden, päivällisten, illallisten, teatterinäytäntöjen ja tanssiaisten pyörteessä; ja jos sinä naurat — niin, silloin minun nöyrtyneenä täytyy tunnustaa, että minulla on ollut oikein hauskaa."
Sitä siunattua pientä ihmislasta, nauraisinko minä hänelle? Minä olen vain iloinen, että Pariisin keväiset ilotulitukset saavat hänet luomaan yltään katumuksen talvivaipan. Täällä kurjassa Lontoossa hänellä tosiaankaan ei ole paljon huvia. Täytä sydämesi sillä, lapsi kulta, ja kokoa varastoja tulevia ikäviä kuukausia varten! Omasta puolestani olen kuitenkin hyvilläni, ettei Delphinen iso käsivarsi ulotu minun olinpaikkaani asti. Minun täytyy kirjottaa Judithille. Minun täytyy selittää Carlotasta; mutta luulen, että odotan, kunnes hän on hiukan helpommin selitettävissä. Kun on tekemisissä naisten kanssa, on parasta menetellä hiukan varovaisesti. Ei milloinkaan voi tietää, ovatko he aivan yksinkertaisesti kanoja vaiko mutkikkaimmat kaikista luoduista olennoista. Ehkä he ovat kokoonpanoltaan niin omituisia, ettei tiedä, kummanko puolen kanssa kulloinkin on tekemisissä, yksinkertaisen vaiko mutkikkaan. Eikö voi olla vertauskuvista syvimpiä se, että Eeva seisoo viattoman omenan ja viekkaan käärmeen välissä? Minun täytyy tuntea Carlotta hiukan paremmin, ennenkuin ryhdyn selittämään häntä Judithille.
Ainakaan hän ei nyt enää ole puettu kuin toisen keisarikunnan aikuinen odaliski, ja rouva Mc Murray on estänyt hänet noudattamasta sitä surkuteltavaa makua, joka ilmeni tuossa ranskalaisessa naiskuvassa, jota Carlotta äskettäin ihaili. Oivallinen ystävättäreni toimitti kotiin väsyneen ja aivan ymmällään olevan turvattinsa kello kahdeksan illalla ja vakuutti, että hänen tehtävänsä oli ollut helppo sekä että tämä päivä, kuten hän oli odottanutkin, oli ollut hänen elämänsä hauskin. Oli aivan kuin olisi hän pukenut nukkea, selitti hän säteilevänä.
Mieltäylentävä huvitus täysikasvuiselle naiselle! En lausunut ilmi tätä ajatustani — silloin hän syystä olisi pitänyt minua kiittämättömimpinä kaikista hirttonuoran ansanneista lurjuksista.
Carlotta oli siis seurannut hänen mukanaan aivan kuin nukke nukenvaunuissa, ja hän oli antanut hänen koetella kaikenlaisia koruja. Isojen kauppaliikkeiden ilma oli nähtävästi vaikuttanut huumaavasti Carlottaan. Hän oli liikkunut kuin horrostilassa, ja valitsemisvaisto oli hänessä aivan lamautuneena. Ainoat esineet, joihin hän eräänä selvänä hetkenä kiihkeästi oli kiintynyt, olivat punaiset, korkeakantaiset kengät ja huokea, punainen päivänvarjo.