Hän napitti "sen" epätoivoisen näköisenä vartalonsa ympäri ja käänsi suuret, rukoilevat silmänsä minuun.
"Täytyy kärsiä, jos tahtoo olla kaunis", sanoin minä.
"Mutta kun on sellainen vartalo kuin neidillä, on se pelkkää hulluutta!" huudahti Antoinette.
"On pöyristyttävää, että minulta yleensä vaaditaan lausuntoa tällaisessa asiassa", sanoin minä arvokkaasti. Ja pöyristyttävää se olikin. Juhlallisuuteni vaikutti heihin.
Avomielisesti, kuten häneltä sopi odottaa, nuori neitoseni levitti nähtäväkseni pitsien, koruompeleiden, nauhojen, batistikankaiden paljouden, jommoista tavallinen mies katselee vain puodinikkunoiden läpi, kun hän filosofisen mielentilan valtaamana tahtoo punnita naisen käsittämätöntä turhamaisuutta.
"Voi noita liinavaatteita!" läähätti Antoinette.
Sitten Carlotta meni uuninreunuksen luo ja palasi pidellen sormiensa välissä jotain suurta ja tahmeaa.
"Tahtooko Seer Marcous tätä? Se on makeaa."
Minä vastasin kieltävästi.
"Ah", sanoi hän pettyneenä. "Se on niin hyvää."