"Englannissa maalaavat itseään ainoastaan kaikkein alimman luokan tanssijattaret", selitin minä. "Ja te tiedätte, mitä sellaisista ajatellaan Alexandrettassa."
"He olivat mukana Aziza-Zazan häissä", änkytti Carlotta. "Mutta meillä kaikki naiset tekevät näin, kun heidän pitää olla kauniit. Ja minä olen kiusannut itseäni vain miellyttääkseni Seer Marcousta."
Käsitin, että olin esiintynyt töykeästi. Hän oli varmaankin ahertanut tuntimääriä saadakseen itsensä kauniiksi. Mutta mahdoton minun kuitenkin oli viedä häntä ulos kadulle. Hän oli aivan Isebelin näköinen, joka epäilemättä, kuten Carlottakin, olisi ollut hyvin kaunis nainen, ellei hän olisi ollut maalattu.
"Tiedättekö, Carlotta", sanoin minä, "te kyllä pian huomaatte, että Englanti on Alexandretta ylösalasin käännettynä. Se, mikä siellä oli väärin, on täällä oikein, ja päinvastoin. Jos tahdotte olla minulle mieliksi, niin juoskaa ylös peseytymään ja ottakaa pois nuo korvarenkaat!"
Hän meni, mutta palasi pian aivan alakuloisena. Hän ei saanut sitä lähtemään vedellä. Minä soitin Antoinettea, mutta Antoinette oli mennyt ulos. Koska asia oli liian arkaluontoinen Stensonille uskottavaksi, menin noutamaan vaseliinirasian huoneestani, ja koska Carlotta ei tiennyt, miten oli meneteltävä, pesin minä omin käsin Carlottan puhtaaksi. Hän huusi ihastuksissaan — niin se häntä huvitti. En voi kieltää, että se huvitti minuakin. Mutta asemani on vastuunalainen, ja kysyn itseltäni, mitä maailmassa vielä vastedes olen tekevä.
Nautin matkastamme Richmondiin, missä tarjosin hänelle teetä ja suureksi helpotuksekseni huomasin, että hän joi kupista eikä latkinut vadista kuin kissanpoika. Hän teki paljon älykkäämmän vaikutuksen kuin viime ajomatkallamme. Hän on hiukan tottunut katuräminään, eikä liikenne enää aiheuta hänessä päänsärkyä. Hän tekee minulle kysymyksiä kuin kymmenvuotias lapsi. Kookkaat kaartilaiset, joiden ohi ajoimme, herättivät hänessä erikoista ihastusta. Hän ei elämässään ollut nähnyt mitään niin kaunista. Kysyin häneltä, tahtoiko hän, että ostaisin hänelle yhden ja antaisin hänelle leikkikaluksi.
"Voi, tahtoisitteko tehdä sen, Seer Marcous?" hän huudahti ja tarttui ihastuneena käteeni. Luulenpa totisesti, että hän piti sitä täytenä totena, sillä kun minä sanoin, että olin laskenut leikkiä, työnsi hän harmistuneena huulensa törrölleen ja selitti, että on väärin valehdella.
"Olen hyvilläni, että teillä on joitakuita siveellisiä peruskäsitteitä", sanoin minä.
Ajaessamme johtui mieleeni kysyä, mistä hän oli saanut ihomaalin ja korvarenkaat. Hän kertoi iloisesti, että ne oli Antoinette antanut hänelle. Minun täytyy puhua vakavasti Antoinetten kanssa. Se kanta, mille Antoinette hänen suhteensa asettuu, lähentelee liiaksi jumaloimista. Se voisi vaikuttaa turmelevasti. Minun täytyy myös antaa Carlottalle pieni rahasumma neularahoiksi.
Teetä juodessaan hän yhtäkkiä kysäsi: