"Seer Marcous ei ole naimisissa?"
Sanoin, etten ollut. Hän kysyi, miksen ollut. Luulenpa, että piru riivaa kaikkia naisia, koska he kaikki kysyvät minulta sitä.
"Siksi, että vaimosta on vain vastusta", minä sanoin.
Carlottan huulet vetäytyivät omituiseen hymyyn.
"Siinä tapauksessa —"
"Ottakaa tällainen leivos", sanoin kiireesti. "Siinä on suklaata päälläpäin ja se on aivan täynnä vaahto-kermaa."
Hän puri siitä palasen, hymyili autuaana ja unohti avioliittoasiani. Minulta pääsi helpotuksen huokaus. Kun ajattelee Carlottan itämaalaista kasvatusta, ei tosiaankaan voi tietää, mitä hän olisi saattanut sanoa.
Toukok. 31 p.
Tänään minulla oli omituinen vieras. Luokseni tuli — kuka muu kuin onnettoman Harry Robinsonin isä! Ensi kysymykseni oli tietysti, miten ihmeen tavalla hän saattoi asettaa minut mihinkään yhteyteen poikansa kanssa. Mistä johtui, että hän otaksui minun suojelevan nuorta turkkilaista tyttöä, jonka tähden hän omien sanojensa mukaan tuli minun luokseni? Hänen vastauksestaan kävi selville, että poliisi oli antanut hänelle tarpeelliset tiedot — seikkailuni Waterloon asemalla olivat tehneet Carlottan löytämisen helpoksi. Minua oli vähän kummastuttanut, että sanomalehdet niin niukasti selostivat oikeudellista tutkimusta. Ei mainittu sanaakaan — kuten pahasti olin pelännyt tapahtuvan — salaperäisestä naisesta, jolle nuori mies oli ostanut lipun Alexandrettassa ja jonka seurassa hän oli noussut maihin. Näytti siltä, kun ei olisi edes katsottu tarpeelliseksi kutsua todistajia; valamiehistö tyytyi antamaan tuon tavallisen lausunnon: hetkellinen mielenhäiriö. Niin hienotunteisesti kuin suinkin koskettelin tätä kysymystä.
"Meidän onnistui saada asia tukahdutetuksi", sanoi vieraani, vanha herra, jolla oli muhkea poskiparta ja väsyneet, herkkäilmeiset kasvot. "Minulla on itselläni hiukan vaikutusvaltaa ja hänen vaimonsa sukulaiset —"