"Niinkö?" sanoi hän vetäen suunsa pieneen virnistykseen. "Minä kadun, että olin niin kohtelias hänelle."
Miten hemmetissä minun pitää kohdella häntä?
Pidin hänelle neljännestuntia kestävän esitelmän tilanteen siveellisestä merkityksestä. Luulen, että minun vain onnistui herättää hänessä se käsitys, että olin huonolla tuulella. Niin suurta myötätuntoa tunsin Harrya kohtaan, etten edes huolinut ilmottaa Carlottalle, että hän oli nainut mies houkutellessaan hänet Alexandrettasta.
VI LUKU.
Kesäk. 1 p.
Tänään Sebastian Pasquale söi päivällistä minun luonani. Antoinette oli siksi päiväksi heittänyt epäjumalanpalveluksensa syrjään ja kohdistanut kaikki sielunvoimansa todellisen uskontonsa salaisuuksien ratkaisuun. Tulos oli niin loistava, että Pasquale, joka aina halveksi soveliaisuuden vaatimuksia, tahtoi, että Antoinette kutsuttaisiin sisään päivällisen jälkeen vastaanottamaan hänen kiitoksensa ja onnittelunsa. Hän nousi paikaltaan ja kumarsi, kuin olisi Antoinette ollut vanhan keisarikunnan aikuinen markiisitar.
"Se oli ateria", sanoi hän painaen sormenpäitään suutaan vasten ja suudellen niitä, "joka olisi ollut nautittava polvillaan eikä istuen."
"Tuon sinä varastit Heineltä", sanoin minä, kun Antoinette haltioituneena oli poistunut, "ja sitten syötit sen Antoinettelle aivankuin olisit itse keksinyt sen."
"Hyvä Ordeyne", sanoi hän, "oletko koskaan kuullut puhuttavan miehestä, joka olisi syöttänyt naiselle mitään alkuperäisiä ajatuksia."
"Sen sinä tiedät paremmin kuin minä", vastasin minä, ja Pasquale nauroi.