"Minä en ymmärrä", sanoi Carlotta.
"Ei kukaan koeta ymmärtää Sir Marcusta", sanoi Pasquale iloisesti. "Me annamme hänen vain puhella, kunnes hän huomaa, ettei kukaan kuuntele."
"Seer Marcous on hyvin viisas", sanoi Carlotta, vakavasti puolustaen herraansa ja mestariansa. "Koko päivän hän lukee isoja kirjoja ja kirjottaa isoille paperiarkeille."
Olen sittemmin kysynyt itseltäni, eikö se arvostelu ollut ivallisin, mitä saattaa kuvitella. Olenko minä viisas? Tuleeko ihmisestä viisas sen kautta, että hän lukee isoja kirjoja ja kirjottaa isoille paperiarkeille? Salomo väittää, että viisauteen kuuluu ymmärrys, ja älykkäät tuumat; että ymmärtäväisen viisaus on siinä, että hän näkee tiensä selvästi; että viisaus ja ymmärrys pelastavat vieraista naisista ja liukkaista, imartelevista sanoista. Ei, minä en ole pelastunut vieraasta naisesta, joka on alkanut imarrella minua liukkain sanoin; minä en näe tietäni selvästi, koska minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten minun pitäisi menetellä hänen suhteensa; ja kun annoin hänen tulla saliini ja kiivetä sohvannurkkaan ja näyttää punaisia kenkiään vieraalleni, heitin ymmärrykseni järveen, ja ainoasta älykkäästä tuumastani, siitä, että opettaisin hänelle konekirjotusta, ei ole mitään hyötyä. Jos siis tämä erinomainen mietelmien laatija on oikeassa, en suinkaan saata kehua, että minulla olisi suurta viisautta; eikä mikään isoista kirjoistani voi sanoa minulle, mitä viisas mies olisi tehnyt, jos hän olisi kohdannut Carlottan Thamesin rannalla.
Oli miten oli, en pitänyt viisauttani sopivana keskusteluaineena. Siirtyäkseni johonkin toiseen, kysyin Carlottalta, miksi hän oli nimittänyt Hamdi Efendiä hirveän huonoksi ihmiseksi. Hänen vastauksensa oli hämmästyttävä.
"Sen sanoi äitini. Hän itki usein päivät päästään. Hän oli pahoillaan, että oli mennyt naimisiin Hamdin kanssa."
"Vaimo parka!" sanoin minä. "Kohteliko Hamdi häntä pahoin."
"Kohteli kyllä! Äitiin tuli isorokko, ja sitten hän ei enää ollut kaunis, ja silloin Hamdi otti itselleen toisia vaimoja, eikä äiti pitänyt niistä — lihavia ja ilkeitä vaimoja. Äiti sanoi minulle usein, että minun mieluummin piti tappaa itseni kuin mennä naimisiin turkkilaisen kanssa. Pari vuotta sitten Hamdi tahtoi naittaa minut Mohamed Alille, mutta hän kuoli. Kun minä sanoin, että olin niin iloinen siitä (näillä sanoin Carlotta nähtävästi yleensä lausuu ilmi surunsa saadessaan tiedon ystäviensä kuolemasta) sulki Hamdi minut pimeään huoneeseen. Sitten hän sanoi, että minun piti mennä naimisiin Mustaphan kanssa. Sentähden minä pakenin Harryn kanssa. Ymmärrättekö? Voi, Hamdi on kamalan paha."
Näistä ja muista lausunnoista saatan käsittää, että kaunis, ehdoton lapsi parka, Carlottan äiti, jäätyään leskeksi ja kantaen pienokaista sydämensä alla, otti vastaan turvan, jonka rakastunut turkkilainen tarjosi hänelle. Ja saatan kuvitella mielessäni hänen neljätoista vuotta kestänyttä vankilaelämäänsä, hänen pettymyksiään, hänen suruaan, hänen epätoivoaan. Ei ihme, ettei tämä nainen voinut tehdä tyttärensä puolesta enempää, kuin opettaa hänelle puutteellisesti englanninkieltä ja laskuopin ja kirjoitustaidon ensi alkeet. Epäilemättä äiti oli puhunut laajalti länsimaista ja siellä asuvien naisten vapaasta ja iloisesta elämästä, ja hänen kertomuksistaan on Carlottalla nyt vain erehdyttäviä muistoja jälellä.
Omituista on, että Carlotta keskellä haaremin tylsistyttäviä vaikutteita on säilyttänyt englantilaisen naisen synnynnäisen eloisuuden. Tosin hänellä on lapsensuu; hänen silmänsä ovat vetoavat kuin koiran silmät, hänen esiintymisensä, koko hänen käytöksensä on lapsellista; mutta hän ei ole tylsien, sieluttomien, aistillisten syntyperäisten turkkilaisten naisten kaltainen, jommoisia olen nähnyt Kairossa läpikuultavien harsojen verhoomina. Turkkilaisissa naisissa ei ole mitään muuta viehättävää kuin liha; ja se viehättää ainoastaan sellaista miestä, joka aivan yksinkertaisesti pitää naista elävänä olentona, jonka Allah on asettanut hänen käytettäväkseen hänen himojensa tyydyttämiseksi ja ihmiskunnan lisääntymistä varten. En mitenkään voi ymmärtää, miten englantilainen mies saattaa rakastua turkkilaiseen naiseen. Mutta voin varsin hyvin käsittää, että hän voisi rakastua Carlottaan. Perityt ominaisuudet ovat kyllä olemassa, mutta hänessä ne ovat muuttuneet lumousvoimaksi, josta en oikein tiedä, onko hän siitä tietoinen vai ei. Missään tapauksessa en usko, että hänellä voi olla sielua. Olen vakuutettu siitä, ettei hänellä sitä ole, enkä mielelläni luovu vakaumuksestani.