"Hukkaan mennyt! Kauheasti hukkaan!"
"Mikä?"
"Tuo", vastasi hän ja osotti ovelle päin. "Tuo ihastuttava, koketti pikku olento!"
"Tuo, kuten nimität sitä, on kauhea koettelemus, jonka voin kestää ainoastaan korkealle kehittyneen ihmisrakkauteni avulla", sanoin minä.
"Hänen nimensä pitäisi olla Margarita." [Margarita = Helmi.]
"Miksi?" kysyin minä.
"Ante porcos!" [Sikojen edessä!] sanoi hän.
Pasquale on kyllä hyvin sukkela, ja minä ihailen hänen sukkeluuttaan, niinkuin ihailen useimpia hänen loistavista ominaisuuksistaan, mutta tuota viimeistä letkausta en todella ymmärtänyt. Mutta iltapäivällä sain klubissani käsiini huvittavan ranskalaisen romaanin, jonka nimenä oli Enfilons des Perles!— laittakaamme itsellemme helminauha! — Kansilehdellä oli rivi alastomia, simpukankuorissa istuvia tyttöjä, ja kirjassa kerrottiin, miten sankarin kunnianhimoisena pyrkimyksenä oli noista helmistä tehdä itselleen rukousnauha. Minä olen nähtävästi tomppeli. Miksi? Siksi, etten pujota Carlottaa rukousnauhaani. En ole eläessäni kuullut moista roskaa — ensiksikään minulla ei ole mitään rukousnauhaa.
Toivon, etten olisi lukenut tuota ranskalaista romaania. Toivon, etten olisi mennyt ruokasaliin hakemaan tuota kirjaa. Toivon, että olisin kutsunut Pasqualen klubiin päivälliselle.
Antoinette on syynä kaikkeen. Miksei hän voi keittää kuin tavallinen vaatimaton keskinkertainen keittäjätär? Kaikki johtuu siitä, että minulla on talossani nainen, joka panee koko sielunsa kastrulleihinsa.