Kun astuimme sisään aitioomme, esiintyi juuri naisakrobaattiseurue. Carlottalta pääsi hämmästyksen huuto, hän lensi tulipunaiseksi ja syöksyi ovelle. Carlotta ei teeskentele. Hänen sielunsa oli aivan kuohuksissa.
"Nehän ovat alastomia!" sanoi hän vavisten.
"Taivaan tähden, selittäkää!" sanoin rouva Mc Murraylle ja menin nopeasti ulos käytävään.
Kun tulin takaisin, oli Carlotta rauhottunut. Hän katseli muutamia koiria, jotka tekivät temppujaan, ja hänellä oli nähtävästi hyvin hauska. Loppupuolen iltaa hän istui kuin lumouksen vallassa. Kun baletti alkoi, ja enemmän tai vähemmän keveästi puetut tanssijattaret esiintyivät näyttämöllä, heitti hän tosin säikähtyneen katseen rouva Mc Murrayhin, joka hymyili ystävällisen rauhottavasti, mutta pian musiikki ja tanssi ja komea näyttämöllepano kiehtoi hänen mielensä, ja kun esirippu laski, hän huokasi, kuin olisi hän herännyt unesta.
Ajaessamme kotiin hän kysyi:
"Onko siellä sellaista koko päivän? Oi, antakaa minun elää siellä!"
Hyvin kasvatettu kahdeksantoistavuotias englantilainen tyttö ei aivan ujostelematta käyskentelisi salissaan puettuna julkeaan aamunuttuun eikä toisi varpaitaan näytteille aivan nenäni eteen; vielä vähemmin hän kertoisi minulle sopimattomia juttuja; mutta vähääkään häpeämättä hän esiintyy puettuna sangen avokaulaisiin pukuihin ja katselee trikoovaatteisiin puettuja naisia.
Olin oikeassa sanoessani Carlottalle, että Englanti oli ylösalaisin käännetty Alexandretta. Se, mikä täällä on epäsiveellistä, on siellä siveellistä ja päinvastoin. Mitään sellaista kuin yleispätevä moraali ei ole olemassa. Olen muuten hyvin iloinen, että tämä tapahtui. Se osottaa, ettei Carlotta ole vailla hyviä naisellisia vaistoja.
VIII LUKU.
Heinäk. 4 p.