"En voi käsittää, miksi minun pitäisi surkutella sinua", sanoi Judith kylmästi.
Ymmärsin, etten ollut selittänyt Carlottaa järkevällä tavalla. Jos jonkun asian saattaa tehdä kymmenellä tavalla, olen huomannut, että minä aina teen sen sillä ainoalla tavalla, joka on väärä. Ymmärsin, että jotenkin olin aikaansaanut juuri sen, mitä olin pelännyt. Olin herättänyt Judithissa epäsuopeita tunteita Carlottaa kohtaan. Olin herättänyt eloon sen luontaisen vihamielisyyden, jolla jokainen nainen on taipuvainen katselemaan kaikkia hänen omaan sukupuoleensa kuuluvia henkilöitä.
"Rakas Judith", sanoin minä, "jos joku paha haltiatar olisi määrännyt, että minun pitäisi ottaa virtahepo asumaan talooni, olisit sinä tuntenut myötätuntoa minua kohtaan. Mutta siksi, että Kohtalo on heittänyt taakakseni yhtä vaivaloisen vieraan nuoren naisen muodossa —."
"Rakas Marcus", keskeytti Judith, "virtahepo ymmärtäisi naisia kaksikymmentä kertaa paremmin kuin sinä." Tuo oli minun mielestäni tyhmimpiä huomautuksia, mitä Judith on koskaan tehnyt. "Tee hyvin", jatkoi hän, "ja kerro minulle hiukan yhtenäisemmin tuosta nuoresta naisolennosta, jota nimität Carlottaksi."
Kerroin jutun alusta loppuun.
"Mutta minkä ihmeen vuoksi sinä olet salannut sen minulta?" hän kysyi.
"Minua epäilytti naisen kuudes aisti", sanoin minä.
"Naisen tai miehen kaikkein yksinkertaisin perusaisti olisi sanonut sinulle, että sinä teit suuren tyhmyyden."
"Miten sinä olisit menetellyt?"
"Minä olisin antanut hänet Turkin konsulinviraston huostaan."