"Et olisi, jos olisit nähnyt hänen silmänsä."
"Kaikki miehet ovat samanlaisia", huomautti Judith keikauttaen päätään.
"Päinvastoin", sanoin minä. "Miessuvulle on juuri ominaista, että tyyppi vaihtelee enemmän kuin naisilla. Se on tieteellisesti perusteltu tosiseikka. Sen toteaa jo Darwin ja vielä varmemmassa muodossa myöhemmät kirjailijat. Sadan naisen suurin yhteinen tekijä on paljon suurempi kuin sadan miehen. Säännöttömyydet esiintyvät tavallisesti miehissä. Miespuolisia hirviöitä on kosolta."
"Sen kyllä uskon", tiuskasi Judith.
"Olet siis samaa mieltä kuin minäkin, etteivät kaikki miehet ole samanlaisia?"
"En suinkaan. Aseta kuka tahansa kauniiden kasvojen ja tyhmän silmäparin eteen, niin hän kokonaan menettää järkensä!"
"Rakas Judith", sanoin minä, "minä en välitä rahtuakaan muista kauniista kasvoista kuin sinun kasvoistasi."
"Välitätkö todella niistä?" kysyi hän surunvoittoisesti.
"Judith hyvä", sanoin minä, laskeuduin polvilleni sohvan viereen ja tartuin hänen käteensä, "kuusi viikkoa olen ikävöinyt niitä." Ja minä laskin viikot hänen sormillaan.
Tämä saattoi hänet hyvälle tuulelle. Kun oikein ajattelen asiaa, on täysikasvuisissa naisissa jotakin jumalallisen lapsellista. Onko mies koskaan ymmärtävä heitä? Olen nähnyt pikkulapsia (en monta, Jumalan kiitos!), jotka ovat huutaneet ihastuksesta, kun on nipistetty heitä varpaista ja sanottu: "Peukaloputti, suomensutti, pitkämies" ja niin poispäin. Judith melkein huusi riemusta, kun laskin viikot hänen sormillaan. Omituista!