Tunnin ajan hän kertoi kaikesta, mitä hän oli tehnyt Pariisissa. Hän oli tavannut kaikenlaisia kunnollisia ja kunnottomia ihmisiä. Häntä oli liehakoitu ja hakkailtu. Lerppahattuinen taiteilija, jolla oli säkkimäiset polvihousut ja liehuva kaulahuivi, oli mielistellyt häntä Eifeltornin huipulla.
"Ja hän sanoi", kertoi Judith nauraen, "'paetkaamme yhdessä. Kuten englanninkielellä sanotaan — fly with me!' [lentäkää kanssani. Puhuja sekottaa englant. sanat 'flee' = paeta ja 'fly' = lentää.] Minä huomautin, että siinä tapauksessa kyllä saapuisimme marskentälle tuntemattomiksi muuttuneina. Sitä hän ei ymmärtänyt, ja se oli viehättävää!"
"En kuitenkaan käsitä", huomautin minä nauraen, "mikä ilo on sanoa sukkeluuksia, kun se, jolle ne sanotaan, ei ymmärrä niitä."
"Mutta niinhän sinä juuri aina teet", sanoi hän. "Minä olen oppinut sen sinulta."
Ehkä hän on oikeassa. Olen huomannut, etteivät sukkeluuteni yleensä herätä vastakaikua ihmisissä. Mahdan todella olla ikävä ihminen. En ymmärrä, miten niin vilkas nainen kuin Judith saattaa kestää minun seuraani kauemmin kuin puoli tuntia.
En ollut kuulevina hänen huomautustaan. Sanoin vain: "Ja miten romaani päättyi?"
"Hän lainasi minulta kaksikymmentä frangia maksaakseen niillä aamiaisen, ja sitten hän ainaiseksi haihdutti minut mielestään."
"Eikö hän maksanut niitä takaisin?"
"Ollaksesi humoristinen filosofi", huudahti Judith, "olet sinä viehättävä."
Judith on aivan liian mieltynyt "viehättävä" sanaan. Hän käyttää sitä sopivaan ja sopimattomaan aikaan.