Meillä on maailman rikkain kieli, ja me käytämme sitä, kuin olisi se maailman köyhin. Jos keksimme jonkun mielisanan, sovitamme sen sekä siihen, missä se on paikallaan, että siihen, missä se ei ole.
Sanoin jotakin sentapaista Judithille. Olin aukaissut ikkunan — harppuniekka oli näet mennyt muille markkinoille — kuulin kaukaa hänen suloisen soittonsa.
Judith katseli minua kummastellen minun seisoessani siinä hengittäen raitista ilmaa ja nauttiessani syvästä hiljaisuudesta.
"Näen ilokseni, että olet aivan entiselläsi. Seurustelu nuoren syyrialaisen metsäläisnaisen kanssa ei ole vähääkään muuttanut sinua."
"Ensiksikin", vastasin minä, "ei Syyriassa ole mitään metsäläisnaisia, ja toiseksi, kuinka hän olisi voinut muuttaa minua?"
"Jos taivaat aukenisivat, ja uusi Jerusalem tällä hetkellä ilmestyisi eteesi", huomautti Judith, joka ei enemmän kuin muutkaan naiset kykene pysymään asiassa, "alkaisit sinä laatia tieteellistä tutkimusta kuvanveisto- ja maalaustaiteessa esiintyvistä enkelinkuvista."
Minä istuin sohvassa hyväillen hänen pientä ruusunpunaista korvaansa.
Hänellä on kauniit korvat.
Se se ensimmäiseksi veti minut hänen puoleensa monta vuotta sitten siellä roomalaisessa täyshoitolassa — se ja hänen tuuhea, silkinhieno, vaalea tukkansa sekä hänen tummansiniset silmänsä.
"Pariisissako sinä olet oppinut tuollaisia puhetapoja?" kysyin minä.
Hän oli kyllin julkea sanoakseen, että hän jäljitteli minua ja että se päälle päätteeksi oli hyvin onnistunut jäljittely.