Kirje Jessica-tädiltä ja siinä kutsu pukutanssiaisiin! Hullu nainen!
"Tule! Nuori mies ei tee oikein viettäessään seitsenkymmenvuotiaan erakkoelämää. Huvikausi on nyt parhaillaan, ja minä olen varma siitä, että tuskin olet käynyt vieraisilla kahdessa perheessä, vaikka sadottain kaikkein parhaita talojamme on sinulle avoinna." — Minä vihaan tuota lausepartta 'parhaat talot'. Herra varjelkoon meitä niistä! Paljon mieluummin toki menisin johonkin äiteinkokoukseen tai kuuntelemaan vakavaa englantilaista näytelmää. Olenko lukenut sen tai sen romaanin? Onko minut kutsuttu rouva Sen ja Sen tanssiaisiin? Ratsastanko puistossa? Tunnenko luutnantti Kärsäkilven, joka aikoo mennä naimisiin neiti Silkkipyrstön kanssa? Mitä ajattelen taulunäyttelystä? Ikäänkuin voisi ajatella muuta, kuin että on sääli tuhlata niin paljon väriä. "Sinä tarvitset vähän piristymistä", täti jatkoi. Tyhmä nainen! Jos mitään, niin piristymistä minä inhoan! "Tule meille päivällistä syömään kello puoli kahdeksan pukeutuneena joksikin, niin lupaan, että sinulle tulee hauskaa. Ja ajattele, miten tytöt olisivat ylpeät, jos saisivat näyttää komean serkkunsa." Ja niin poispäin. Taaskin muistutus siitä, että minun on kiitettävä asemaani ja arvonimeäni kaikesta. Taivas varjelkoon! Laittautua koreaksi kuin klovni ja temppuilla pilaantuneessa ilmassa kaiken maailman vieraiden ja ikävien nuorien naishenkilöiden joukossa — silläkö tavalla parhaiten täyttää ne velvollisuudet, jotka esivalta on asettanut arvonimen perijälle?
Komea serkku — siinä virassa minä tosiaankin olen mies paikallani! Missä puvussa minun hänen mielestään pitäisi esiintyä? Muskettisoturinako? Tai trubaduurina sininen silkkitakki ja vaippa ylläni, valkeat trikoohousut ja matalat kengät jalassa ja kreikkalainen kypäri päässä?
Tahtoisin keksiä syyt, miksi Jessica-täti koettaa viekotella minua ottamaan osaa hänen yhteiskunnalliseen ilveilyynsä. Jos tytöt eivät voi saada parempaa kavaljeeria kuin minut, niin Jumala heitä auttakoon!
Kaksi viikkoa sitten minä ajoin heidän seurassaan Hurlinghamiin. Täti ja Gwendolen katosivat selittämättömällä tavalla erään herran mukana ja jättivät minut muutaman aurinkoteltan alle huolehtimaan Dorasta. Puolentoista tunnin ajan nautin Doraa miedontamattomassa muodossa. Annos oli liian väkevä, päätäni alkoi särkeä. — Luulen, että Carlotta on parempi.
IX LUKU.
Heinäk. 5 p.
Söin suurukseni kotona ja luin sitten kello neljään asti istuen avonaisen ikkunani ääressä. Silloin kaunis ilma houkutteli minua ulos. Minne minä menisin? Ajattelin Judithia ja Hampstead Heath'ia; ajattelin myöskin Carlottaa ja Hyde Park'ia. Hiljaisen ilman halki tunki korviini leijonain ääni, jotka kiljuen vaativat iltapäiväteetään, ja minun oli voitettava ankara kiusaus kuljeskella yksin ja miettiväisenä lähellä olevassa zoloogisessa puutarhassa. En saa unohtaa, aprikoin minä, että olen vastuunalainen Carlottan kasvatuksesta, jota vastoin en suinkaan ole vastuunalainen eläimistä enkä Judithista. Jos Judith ja minä asettaisimme vaatimuksia toisiimme, menettäisi suhteemme koko viehätyksensä.
Päätin viedä Carlottan mukaani puistoon "sivistääkseni" häntä. Hänen piti saada nähdä, minkälainen hyvin kasvatettujen englantilaisten naisten ulkonainen käytös oli. Se oli oleva hänelle ohjauksena sievään esiintymiseen.
Minä en halveksi sovinnaisia tapoja. Noudatan niitä päinvastoin niin paljon kuin mahdollista. Naapurini ja minä sovimme määrätyistä tavoista ja menoista, joiden avulla saatamme kohdata toisemme, ilman että yhdessäolostamme koituu molemminpuolisia ikävyyksiä. Minä suostun pitämään nenäliinaa nenäni edessä, kun aivastan hänen läsnäollessaan, ja hän sitoutuu olemaan pyyhkimättä likaisia saappaitaan sohvaani. Minä tunnustan velvollisuudekseni olla loukkaamatta hänen vaimoaan paljastamalla hänelle kauhean siveettömyyteni, ja naapurini lupaa olla kutkuttelematta aviottomuuttani lyömällä tai suutelemalla häntä, kun minä tulen heillä käymään. Suostun pukeutumaan määrättyyn tavanomaiseen pukuun, kun hän on kutsunut minut luokseen päivälliselle, ja hän puolestaan antaa minulle niin hienon päivällisen, kuin hänen olosuhteena sallivat. Monet ihmiset sanovat muka halveksivana sovinnaisuuden vaatimuksia, ja tämän halveksumisen varjolla he itsekkäästi ovat välittämättä toisten ihmisten tunteista ja mielipiteistä.