En luule, että hän tahallaan koetti miellyttää minua. Se olisi minusta harmillista. Minä tiedän, että naiset, miellyttääkseen miestä, joka ei aavista mitään pahaa, saattavat kulkea peninkulmamääriä rakot jalkapohjissa ja taivaallinen hymy huulillaan. Mutta sellaiseen Judith on aivan liian järkevä.
Toinen miellyttävä puoli päivän hauskuudessa on ollut se, ettei Judith ollenkaan ole osottanut sitä taipumusta hentomielisyyteen, joka on esiintynyt hänessä hänen palattuaan Pariisista. Tämä tyhmä tapa — sillä muuta se ei itse asiassa ole — on saanut väistyä henkisen harrastuksen tieltä. Hänen parhaita ystäviään on Willoughby, suuri tilastotieteilijä, joka leikillisinä hetkinään julkaisee kuvitettuja kirjotelmia kansantajuisissa aikakauslehdissä. Hän esimerkiksi piirustaa sarjan kuvioita, jotka esittävät maailman kansoja ja vaihtelevat nämä kooltaan kunkin maan asukasluvun mukaansa niiden yläpuolelle hän piirustaa rivin sikoja, joiden koko on suhteellinen siihen sianlihamäärään, jonka jokainen eri kansakuntiin kuuluva yksilö syö. Ne omituiset luonteet, joiden ravintona ovat tosiseikat (minä puolestani voisin yhtä hyvin käyttää munankuoria ravintonani), pitävät tällaista kuvaopetusta erittäin mielenkiintoisena. Judith, jolla kuten useimmilla naisilla on oikullinen sekä henkinen että ruumiillinen ruuansulatus, on ihastuksissaan, kun hän saa tietää, kuinka monta sikaa pääministeri syö elämässään, ja kuinka suuren osan maan pintaa saattaisi pestä niillä lattiaharjoilla, jotka vuosittain valmistetaan koko maailmassa.
Minä en moiti häntä tämän johdosta, enemmän kuin moitin häntä siitäkään, että hän pitää rediiseistä, jotka tekevät minut sairaaksi; en suinkaan tahdo väittää, että hänen makunsa on sairaloinen. Päinvastoin kiittelen sitä. Nyt Willoughby nähtävästi on huomannut, että yleisö on niin mieltynyt näihin ajatusta säästäviin tietopillereihin — shelatiinikuoriin kätkettyjä pahanmakuisia lääkkeitä — että hän tarvitsee apua. Hän on pyytänyt Judithia avukseen, ja tänään olen saanut Judithin suostumaan hänen ehdotukseensa. Siitä tulee erinomainen toimi rakkaalle pikku olennolle. Se on johtava hänen ajatuksensa toisaalle. Hän on unohtava hentomielisyytensä, jota en voi hyväksyä, ja ellei hän tarjoa minulle kovaksi keitettyjä tosiseikkoja päivälliseksi, on seurustelu hänen kanssaan oleva entistään vielä mieluisampi minulle.
Kerran vain hän taas lankesi heikkouteensa. Tämä tapahtui, kun erotessamme suutelin häntä.
"Se on ensimmäinen, Marcus, kahdentoista tunnin aikana", hän sanoi, tosin hyvin suloisesti, mutta kuitenkin nuhtelevasti.
Mutta mitä Herran nimessä hyödyttää, että eri sukupuolta olevat järkevät ihmiset, jotka ovat lähteneet huvimatkalle, alituisesti tapailevat toistensa huulia? Jos Paavali siinä kuuluisassa kohdassa, missä hän huomauttaa, että "kaikella on aikansa", vain olisi maininnut suutelemisen, olisi hän tehnyt ihmiskunnalle vieläkin suuremman palveluksen.
Heinäk. 13 p.
Tänä iltana tunnen ensimmäisen kerran perintöni saamisen jälkeen mikä este köyhyys on. Jos olisin hyvin rikas, ostaisin molemmat naapuritalot, repisin ne ja rakentaisin niiden sijalle neljänkymmenen jalan korkuisen tornin. Ylinnä siinä olisi hauska huone, jonne päästäisiin hissin avulla, ja tässä huoneessa minä oleskelisin, eikä minun tarvitsisi pelätä, että kukaan minua häiritsisi tai murtautuisi tyyssijaani. Antoinetten toissilmäinen kissa ei voisi raapia oveani päästäkseen sisään. Antoinette itse ei voisi tulla houkuttelemaan minua talousasioiden varjolla turhiin jutteluihin; ja minä voisin olla välittämättä Carlottasta, jonka kanssa pian olen yhtä pääsemättömissä kuin pikkelsinhajun kanssa, mikä lähtee Crosse Blackwellin tehtaasta. Hän tulee sisään koputtamatta, katselee kuvateoksia, kävelee ympäri huonetta, polttaa parhaita paperossejani, hyräilee sävelmiä, jotka hän on oppinut posetiivinsoittajilta, kumartuu olkani ylitse nähdäkseen, mitä kirjotan, märehtii iänikuisia karamellejään korvani ääressä ja nauraa minulle, kun sanon, että hän auttamattomasti on katkaissut ajatuksenjuoksuni. Tietysti voisin olla töykeä ja heittää hänet ulos ovesta. Mutta miten lieneekin, unohtuu se minulta aina, kunnes minulle — liian myöhään — selviää, minkä vahingon hän on saanut aikaan.
Luulin kumminkin, että kun Carlotta oli neiti Griggs'in huostassa ja Antoinette kissoineen hommaili aamiaiskastrullien keskellä, minun ei tarvinnut pelätä mitään häiritseviä käyntejä. Nyt käsitän, että torni on ainoa pelastukseni. Ja tornia en voi rakentaa; tästälähin minun siis täytyy antautua alttiiksi kaikille kissa- tai naisolennoille, jotka vain suvaitsevat hännystellä ympärilläni.
Järjestelin muistiinpanojani. Päähäni oli juuri pistänyt nerokas ajatus, joka koski Francois de Villon'in elämää ja Cosrao de Medicin samanaikuista hovia; aijoin juuri panna sen paperille, kun ovi avautui ja Stenson ilmoitti: