HAMLET.
Hyvä herra, minä en voi.
GYLDENSTERN.
Mitä, prinssi hyvä?
HAMLET. Antaa järkevätä vastausta: järkeni on sairas. Mutta sellaisen vastauksen, kuin antaa voin, saatte käskeä, hyvä herra, tai oikeammin äitini, kuten sanoitte. Siis ei muuta kuin asiaan. Äitini, sanoitte, —
ROSENCRANZ. Niin, hän sanoo näin: teidän käytöksenne on vaikuttanut hänessä hämmästystä ja kummastusta.
HAMLET.
Oi, ihmeellistä poikaa, joka niin saattaa hämmästyttää äitiään! —
Mutta eikö seuraa mitään jälkilausetta tuon äidillisen kummastuksen
kantapäillä? Sanokaa.
ROSENCRANZ.
Hän haluaa puhutella teitä kamarissa, ennenkuin menee levolle.
HAMLET. Me tottelemme, vaikka olisi hän kymmenkertaisesti äitimme. Onko teillä vielä muuta asiata?
ROSENCRANZ.
Hyvä prinssi, te piditte muinoin minusta.
HAMLET.
Ja pidän vieläkin, näiden näppien ja tiirakkain nimessä.[15]
ROSENCRANZ. Prinssi hyvä, mikä on syynä alakuloisuuteenne? Te tosiaankin haittaatte omaa vapauttanne, jos ystäviltä salaatte huolenne.