No, mistä sinä tulet?
R. REIPAS. He, noiden kahden tyköä, tiedämmä.
FALSTAFF. Piru vieköön toisen ja pirun emä toisen, niin ovat molemmat hyvässä turvassa. Olen heidän tähtensä kärsinyt enemmän, kuin mitä inhimillisen luonnon sikamainen heikkous saattaa sietää.
R. REIPAS. Ja eikö sitten he ole kärsineet? Ovat niinkin, sen voin vakuuttaa, eritotenkin toinen heistä: rouva Virta, ihmisparka, on niin piesty sinelmille ja mustelmille, ettette hänestä löytäisi valkeata pilkkua.
FALSTAFF. Älä minulle puhu sinelmistä ja mustelmista; minuun on piesty kaikki taivaankaaren värit; vähällä etteivät minua vanginneet Brentfordin noitana; ja jos ei ihmeteltävä älykkäisyyteni, taitoni osoitella vanhaa akkaa, olisi minua pelastanut, niin olisi pyöveli-lurjus pistänyt minut jalkapuuhun, julkiseen jalkapuuhun, noita-akkana.
R. REIPAS. Sir John, sallikaa minun puhua kanssanne teidän huoneessanne, niin saatte kuulla miten asiat ovat, suureksi mielihyväksenne, sen teille takaan. Voi, te kultamuruset! Mikä puuha on saada teidät yhteen! Varmaankaan toinen teistä ei palvele oikein taivasta, koska kaikki on teille niin vastaista.
FALSTAFF. Tulkaa huoneeseeni.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka.
(Fenton ja isäntä tulevat.)