(Rouva Reipas menee.)
(Virta tulee.)
Mitä kuuluu, herra Ojanen? Tänä yönä, herra Ojanen, asia ratkaistaan, tai ei koskaan. Tulkaa puistoon keskiyön aikaan Hernen tammen luo, niin saatte nähdä kummia.
VIRTA. Ettekö ollutkaan hänen luonaan eilen, niinkuin sanoitte sovituksi?
FALSTAFF. Menin hänen luokseen, herra Ojanen, tämmöisenä kuin näette, vanhana köyhänä miehenä; mutta tulin hänen luotaan, herra Ojanen, vanhana köyhänä akkana. Tuo kanalja Virta, hänen miehensä, on kaikkein pirullisimman ja hulluimman mustasukkaisuusperkeleen riivaama, mikä ikänä on ihmisaivoja vallinnut ja villinnyt. Nähkääs vain: — hän pieksi minua armottomasti naisvaatteissani; sillä miehen vaatteissa, herra Ojanen, minä en pelkää itse Goliathia kangastukkeineen, koska hyvin tiedän että elämä on vain kankurin syöstävä.[20] Minulla on kiire; käykää kansani; kerron teille kaikki, herra Ojanen. Aina siitä saakka, kuin hanhia elävältä kynin, laiskana ajelin ja kiekkoa löin, en ole tiennyt miltä selkäsauna maistuu, ennenkuin nyt. Tulkaa kanssani; kerron teille kummia tuosta Virrasta, jolle tänä yönä aion kostaa ja toimittaa hänen vaimonsa teidän käsiinne. Tulkaa! Kummia asioita on tekeillä, herra Ojanen; tulkaa!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Windsorin puisto.
(Paaso, Höllönen ja Laihanen tulevat.)
PAASO. Tulkaa pois; väijymme täällä linnan kaivannossa, kunnes näemme keijujemme valkeat. — Ajatelkaa tytärtäni, vävy Laihanen.
LAIHANEN. Tietystikin. Olen puhellut hänen kanssaan, ja meillä on merkkisana, josta tunnemme toisemme. Minä menen sen valkoisen tykö ja sanon "titi"; hän sanoo "piti"; ja siitä me tunnemme toisemme.
HÖLLÖNEN. No, hyvähän tuo; mutta mitä hyödyttää nuo "titi" ja "piti"? Onhan se valkoinen puku jo riittävä tunnusmerkki. — Kello on jo kymmenen lyönyt.