HÖLLÖNEN. Käsitä minua oikein, rakas lanko, käsitä minua oikein; minkä teen, sen teen sinulle mieliksi, lanko. Voitko tyttöä rakastaa?
LAIHANEN. Kyllä minä hänet nain, jos te sitä vaaditte; mut jos siinä ei ole suurta rakkautta alussa, niin voi se taivaan avulla huveta lähemmin tutustuen, kun olemme naineet ja saamme parempaa tilaisuutta oppia tuntemaan toisiamme. Toivon että likeisempi yhteys synnyttää suurempaa tytymättömyyttä; mutta jos te sanotte: "nai hänet", niin nain minä hänet, niin että olen teidän käytettävänänne, prokuraatisti.
EVANS. Se on totisest viisas vastaus; pait ett "prokuraatist" ei ol oikke; se pidäisis, meijä meininki mukka, oll: akuraatist. — Mut meinink o hyvä.
HÖLLÖNEN. Niin minäkin luulen, että lanko meinasi hyvää.
LAIHANEN. Niin totta, tai olen valmis menemään vaikka hirteen.
(Anna Paaso palajaa.)
HÖLLÖNEN. Tuossa tulee se kaunis neiti Anna. — Tahtoisin olla nuori teidän tähtenne, neiti Anna.
ANNA. Ruoka on pöydässä; isäni anoo arvoisain herrain seuraa.
HÖLLÖNEN. Tahdon tehdä hänelle sen kunnian, kaunis neiti Anna.
EVANS. Herrajesta varjelkko! Mnää en saa lyöd laimin ruokalukku.