R. PAASO. No, mikä nyt sitten hätänä, hyvä ihminen?
R. VIRTA. Oi, ystävä, jos ei olisi noita turhia arveluja, niin voisin päästä semmoiseen kunniaan, että!
R. PAASO. Vähät niistä arveluista; ottakaa kunnia vastaan. Mikä on asia? — Heittäkää koko arvelut! — Mikä on asia?
R. VIRTA. Jos tahtoisin mennä hiiteen tämän ijankaikkisen pilkun päällä, niin voisin tulla ritarilliseksi.
R. PAASO. Mitä? — Sen sinä valehtelet. — Sir Alice Virta! — Sellaiset ritarilliset joutuvat pian julkisiksi; ja näin ollen sinun olisi paras pitää vanha arvonimesi.
R. VIRTA. Me poltamme tulta keskellä päivää: — kas tuossa, lue, lue, ja huomaa, kuinka minä voisin tulla ritarskaksi. — Tulen aina lihavista miehistä luulemaan pahinta, niin kauvan kuin minulla on yksikin silmä, millä voin erottaa toisen mieshaamun toisesta. Ja kuitenkaan hän ei kironnut; ylisteli vain naisten kainoutta ja moitiskeli niin siivolla ja sopivalla tavalla kaikkea säädyttömyyttä, että olin vähällä vannoa, että hänen mielenlaatunsa oli yhtä todellista kuin hänen sanansa; vaan ne eivät pidä yhtä eivätkä sovi toisiinsa enemmän kuin sadasensimmäinen psalmi "viheriän hameen" nuottiin. Mikä rajutuuli lieneekään tänne Windsorin rannikolle paiskannut tuon valaan, jonka on mahassa tiesi kuinka monta tynnyriä rasvaa? Miten voisin kostaa hänelle? Luulenpa että olisi parasta tuuditella häntä toiveilla, kunnes hekuman kirottu tuli on hänet sulattanut hänen omaan ihraansa. — Oletko koskaan mokomaa kuullut?
R. PAASO. Sanasta sanaan samaa; nimet vain, Paaso ja Virta, ovat erilaiset! — Suureksi lohdutukseksesi tuossa riettauksien sokkelossa esitän sinulle tässä kirjeesi kaksoisveljen; mutta sinun saa periä ensimmäisenä, sillä minun, totta totisesti, ei tule koskaan perimään. Lyön vetoa että hänellä on tuhatmääriä noita kirjeitä — varmaan enemmänkin — joissa on tyhjä tila nimille, ja nämä ovat toista laitosta. Epäilemättä hän ne vielä painattaa, sillä hänelle on yhdentekevää mitä hän painoonsa panee, koska tahtoisi siihen meidätkin molemmat. Ennemmin olisin jättiläisnainen, Pelionin vuori päälläni. Totta totisesti, helpompi on minun löytää parikymmentä haureliasta toukomettistä kuin yksi siveä mies.
R. VIRTA. Kas vain, aivan samaa: käsiala sama, sanat samat! Mitä hän meistä ajattelee?
R. PAASO. Sitä tosiaankaan en tiedä; mutta vähällä on etten rupee napisemaan omaa siveyttäni vastaan. Minun täytyy kohdella itseäni kuin henkilöä, johon en vielä laisinkaan ole tutustunut; sillä varmaankaan, jos hän ei olisi minussa havainnut piirrettä, jota en itsekään tunne, hän ei olisi minua sellaisella raivolla vallannut.
R. VIRTA. Sanotko: vallannut? Mutta minä hänet kannella pysytän, se on varma.