R. PAASO. Niin minäkin; jos hän laivanluukulleni pääsee, niin en enää koskaan mene merille. Meidän pitää kostaa hänelle, määrätä yhtymispaikka, antaa hänen mieliteolleen hiukan toivon haametta ja houkutella häntä kauniilla viivytyksen syötillä, kunnes hän on Sukkanauhan isännälle hevosensa pantannut.
R. VIRTA. Minä olen valmis vaikka mihinkä koiruuteen häntä kohtaan, kunhan se vain ei tahraa maineemme puhtautta. Oi, jos mieheni saisi nähdä tuon kirjeen! Siitä hänen luulevaisuutensa saisi ikipäiviksi ravintoainetta.
R. PAASO. Katsos, tuossa hän tulee, ja minun hyvä mieheni myöskin; hänestä on luulevaisuus yhtä kaukana, kuin minusta sen aiheuttaminen, ja se kaukaisuus on, toivoakseni, ääretön.
R. VIRTA. Onnellinen vaimo sinä!
R. PAASO. Pitäkäämme yhteistä juonta tuota rasvaista ritaria vastaan. Tule tänne.
(Vetäytyvät peremmälle.)
(Virta, Pistooli, Paaso ja Nym tulevat.)
VIRTA. Toivon, ettei niin ole laita.
PISTOOLI. Mut toivo joskus vainuton on koira; Sir John sun vaimoasi katselee.
VIRTA. Ei, vaimoni ei ole enää nuori.
PISTOOLI.
Hän valtaa ylhät, halvat, rikkaat, köyhät,
Nuoret ja vanhat; kaikki kelpaa, Virta;
Hän moskaa rakastaa; siis varo, Virta!
VIRTA.
Rakastaisiko vaimoani?
PISTOOLI.
Tulena maksa.[10] Torju taikka karkaa,
Kuin Don Actaeon, hurtat kintereillä.[11]
Oh, iljettävä sana!
VIRTA.
Mikä sana?
PISTOOLI.
He, sarvi. Hyväst'! Auki silmät! Varo!
Näet, öisin varkaat liikkuu; varo, varo,
Ennenkuin suvi saa ja käki kukkuu. —
Mars matkaan, herra korpraal Nym! — Te, Paaso,
Hänt' uskokaa, hän puhuu järkeä.
(Menee.)