LAIHANEN. Hyvää huomenta, hyvä herra!
CAJUS. Mite te kaikki, yks, kaks, kolm, neli, teke teell?
ISÄNTÄ. Tulimme näkemään, kuinka sinä miekkailet, kuinka hyökkäät, kuinka väistät, kuinka olet milloin täällä, milloin tuolla, näkemään kaikki nuo puntot, stoccatot, reversat, distantet, montantet. Onko hän kuollut, minun etiopialaiseni? Onko hän kuollut, minun Francisconi? Haa, sinä pukari! Mitä sanot sinä, Aesculapius? sinä, Galenus? sinä, seljansydän? Onko hän kuollut, minun virtsapukarini? Onko hän kuollut?
CAJUS. Parbleu! Se tyhme pappi ole kaike suurema emme, mike ole maa peell; ei neytte hene kasvot.
ISÄNTÄ. Sinä olet kastilialainen,[15] kuningas Urinal! Kreikan valtakunnan Hektor, sinä vanha poika!
CAJUS. Mine pyyde te todista ett mine on vartto hent kuus, seitseme, kaks, kolm tunti ja hen ei on tule.
HÖLLÖNEN. Hän on valinnut viisaamman osan, herra tohtori: hän on sielun tohtori, ja te olette ruumiin tohtori; jos nyt tappelette, niin iskette kumpainenkin omaa ammattianne vasten partaa. Eikö totta, herra Paaso?
PAASO. Herra Höllönen, olette itse ollut aika tappelupukari, vaikka nyt olette rauhan mies.
HÖLLÖNEN. Hitto olkoon, herra Paaso, vaikka nyt olen vanha ja rauhan mies, niin kutkuttaa vielä sormiani, kun näen paljaan miekan. Vaikka olemmekin rauhatuomareita ja tohtoreita ja kirkonmiehiä, herra Paaso, niin on meissä sentään vielä hitunen nuoruuden suolaa; me olemme vaimosta syntyneet, herra Paaso.
PAASO. Totta, totta, herra Höllönen.