VALENTIN. Mitä, tolvana?
VILKAS. Hän ei ole kuuluvilla, herra.
VALENTIN. Mitä? Kuka on sinua käskenyt häntä kutsumaan?
VILKAS. Itse teidän armonne, jos en ole väärin käsittänyt.
VALENTIN. Sinä olet aina liian hätikkö.
VILKAS. Ja äsken toruitte minua siitä, että olin liian hidas.
VALENTIN. Se sikseen! Sano, tunnetko neiti Silviaa?
VILKAS. Tuotako, jota teidän armonne rakastaa?
VALENTIN. Mistä sinä tiedät, että minä olen rakastunut?
VILKAS. Minulla on, nähkääs, nämä erityiset merkit: Ensiksi olette alkanut, niinkuin herra Proteus, käydä käsivarret ristissä, niinkuin mikäkin nureksija; liverrellä huviksenne lemmenlaulua niinkuin kultakerttu; kulkea ypöyksinänne niinkuin pitaalitautinen; huokailla niinkuin koulupoika, joka on hukannut aapiskirjansa; tillittää kuin nuori tyttö isoäidin hautajaisissa; paastota niinkuin olisitte nälkäparannuksella; valvoa kuin pelkäisitte rosvoja; mauruta kuin kerjäläinen pyhäinpäivänä.[3] Ennen, kun nauroitte, vaakuitte kuin varis; kun kävelitte, liikuitte kuin jalopeura; kun paastositte, niin teitte sen heti syötyänne; kun olitte nyreissänne, niin tapahtui se rahan puutteesta; ja nyt on tyttöhetukka niin teidät muuttanut, että, kun teitä katselen, tuskin tunnen teitä herrakseni.