VALENTIN. Olenko minä tuonsuuntainen?
VILKAS. Te olette vallan suunnaton.
VALENTIN. Suunnatonko? En ikinä.
VILKAS. Suunnaton olette, se on varma, ihan suunniltanne, sen hullukin huomaa; niin suunnattomasti hullaantunut, että hullutus on mennyt vereen ja kuultaa sieltä kuin vesi virtsalasista, niin että kenenkä silmä teidät vain näkee, se tulee heti lääkäriksi ja sanoo tautinne.
VALENTIN. Mutta sano, tunnetko neiti Silviaa?
VILKAS. Häntäkö, jota niin tuijottelette ruokapöydässä?
VALENTIN. Oletko sen huomannut? Häntä niin tarkoitan.
VILKAS. En, herra, en tunne häntä.
VALENTIN. Tunnet hänet siitä että häntä tuijottelen, etkä kuitenkaan tunne häntä?
VILKAS. Eikö hän ole niinkuin hiukan jolsa?