BIONDELLO. No niin, Petruchio on tulossa, yllä uusi hattu ja vanha takki; vanhat housut, kolmasti käännetyt; saappaat, joita jo on käytetty kynttiläsäiliönä, toisessa solki ja toisessa paula; vanha, ruostunut miekka, kaupungin asehuoneesta saatu, kahva halki, tupenhokki poissa ja kannikkeet hajalla; hepo nilkku, selässä vanha, koinsyömä satula, ja jalustimet kumpikin eri lajia; lisäksi se on yskäinen ja kuivatautinen, ikenet turvoksissa, kauttaaltaan kapinen, pahkapolvinen, pattijalkainen, sappi vialla, parantumaton ajos kaulassa, pahasti pyörretautinen, suolimatojen vaivaama, selkä rampa, lapa lyöttynyt ja etujalat kankeat, kuolaimet puoleksi koukistuneet, ja lampaannahkaiset päitset kompastuksen takia niin kireälle pingoitetut, että monasti ovat katkenneet ja sitten solmimalla paikatut; satulavyö kuudesti parsittu, ja samettinen naissatulan häntähihna, johon omistajan nimimerkiksi on kaksi kirjainta sirosti nastoilla kiinnitetty, sieltä täältä käärelangalla paikattu.

BAPTISTA. Kuka hänen kanssaan tulee?

BIONDELLO. Ah, herra, hänen passarinsa, päästä jalkaan sonnustettuna samaan tapaan kuin hevonenkin: toisessa jalassa palttinasukka, toisessa karkea villasäärystin, sukkanauhoina punainen ja sininen verkakaistale; vanha hattu, jossa töyhtönä häilyy "neljäkymmentä uutta lemmenlaulua"; hirviö, oikea hirviö pukimeltaan, ei vähääkään kristityn juoksupojan eikä ylimyksen passarin näköinen.

TRANIO.
Ties, mikä kumma oikku häntä riivaa!
Tok' usein häll' on halpa puku yllä.
BAPTISTA.
Hyvä vain, että tulee, tulkoon millaisena tahansa.
BIONDELLO.
Ei herra, hän ei tule.
BAPTISTA.
Sanoithan, että hän tulee.
BIONDELLO.
Kuka? Petruchioko?
BAPTISTA.
Niin, että Petruchio tulee.
BIONDELLO.
Ei, herra, sanoin että hänen hevosensa tulee ja hän sen selässä.
BAPTISTA.
No niin, sehän on yhtä.
BIONDELLO.
Ei, kautta Nikolaan!
Jo hölmökin sen ties,
Että hevonen ja mies
Ei ole yhtä vaan,
Mut ei myös montakaan.
(Petruchio ja Grumio tulevat.)
PETRUCHIO.
No, miss' on vieraat? Kuka kotona?
BAPTISTA.
Hyv' että tulitte.
PETRUCHIO.
Ei niinkään hyvä —
BAPTISTA.
Mut ettehän tok' onnu.
TRANIO.
Pukunne
Niin hyvä ei, kuin pitäisi.
PETRUCHIO.
Jos oisi
Se parempikin, näin ma ryntäisin.
Mut miss' on Kati, armas morsioni? —
Kuink', isä, voitte? — Mikä seuraa vaivaa?
Miks, hyvät ihmiset, mua tölläilette,
Ikäänkuin näkisitte kumman aaveen
Tai pyrstötähden tai muun hirviön?
BAPTISTA.
Hääpäivännehän tää, sen tiedätte;
Pahoimme ensin, että ette tulis;
Nyt pahoilemme, että tulette
Noin pukemattomana. Pois nuo rääsyt!
Ne arvollenne ovat häpeäksi
Ja juhlassamme silmän vaivana.
TRANIO.
Mik' arvon toimi teit' on pidättänyt
Näin kauan vaimostanne erillään
Ja tänne laittanut noin muuttuneena?
PETRUCHIO.
Ikävä kertoa ja paha kuulla:
Niin, lupaukseni tulin täyttämään,
Vaikk' kaikin puolin sit' en täyttää voikaan.
Mut, kun saan aikaa, syyni selvitän,
Niin että kaikki ovat tyytyväiset.
Mut miss' on Kati? Viivyin liian kauan;
Jo aamu kuluu, kiire kirkkoon on.
TRANIO.
Noin ette morsionne luo saa mennä;
Sisähän käykää, vaatteet teille lainaan.
PETRUCHIO.
Ei, hitto vie! Näin juuri minä menen.
BAPTISTA.
Vihille noinhan ette aio mennä?
PETRUCHIO.
Näin juuri; siis tuo puhe jättäkää.
Hän minuun vihitään, ei vaatteisiini.
Jos, mitä minusta hän kuluttaa,
Niin voisin uudistaa kuin nämä rievut,
Niin hyvä Katin ois ja paras minun.
Mut mitä, narri, tässä rupatan,
Kun morsiantan' tervehtää mun pitää
Ja muiskull' uusi arvo vahvistaa!
(Petruchio, Grumio ja Biondello menevät.)
TRANIO.
Tuo hassu puku tahallist' on varmaan.
Jos koittaisimme, ehkä suostuisi
Parempiin pukeumaan, kun lähtee kirkkoon.
BAPTISTA.
Käyn katsomahan, mitä tästä koituu.
(Menee.)
TRANIO.
Biancan lempeen lisätä nyt tulee
Vain isän suostumus; ja sitä varten —
Niinkuin jo sanoin teidän armollenne —
Ma hankin miehen, kenen hyvänsä,
Jot' aikeeseemme voimme opastaa:
Hän olla saa Vincentio Pisalainen
Ja täällä Paduassa taata summan
Mun lupaamaani vielä suuremman.
Näin saatte rauhass' elää onnessanne
Ja luvalla Bianca-neidin naida.
LUCENTIO.
Jos ei vain kumppanini, kirjatoukka,
Niin tarkkaan vaanis hänen askeleitaan,
Sopisi salaa mennä vihille;
Ja sitten, vaikka epäis koko mailma,
Ma pidän mailman uhall' omani.
TRANIO.
Tät' oikein tulee meidän punnita,
Pitäen tarkoin silmäll' etuamme;
Näin peijaamme tuon harmaan Gremion,
Tuon turhan tarkan isän, Minolan,
Ja soittajan, tuon mielaan Licion,
Kaikk' isäntäni vuoks, Lucention.
(Gremio palaa.)
No, Gremio, kirkostako tulette?
GREMIO.
Niin ilolla, kuin koskaan koulusta.
TRANIO.
Ovatko tulleet morsian ja sulho?
GREMIO.
Sanotte: sulho; kolho, sanokaa:
Hän kyllä naistaan kolhii että tuntuu.
TRANIO.
Hän naistaan pahempiko? Mahdotonta!
GREMIO.
Se mies on piru, piru, ilmi piru.
TRANIO.
Se nainen piru on, piru, pirun mummo.
GREMIO.
Hui, hai! Laps, lammas, kyyhky miehen suhteen!
Lucentio, tietäkääs, kun pappi kysyi,
Tahtoiko vaimokseen hän Katariinan,
Hän huusi: "tahdon, hitto vie!" ja noitui
Niin että pappi aivan kauhuissaan
Pudotti kirjansa, ja kun hän sitä
Kumartui ottamaan, niin moisen puustin
Sai ylkä-houkkiolta, että siinä
Makasi maassa papit sekä kirjat.
"Ne nostakoon", hän huus', "ken haluaa."
TRANIO.
Ja kun hän nousi, mitä sanoi nainen?
GREMIO.
Vapisi; mies, näet, jalkaa löi ja noitui,
Ikäänkuin aikois pappi häntä pettää.
Kun lopussa on kaikki vihkimenot,
Hän huutaa viiniä:[10] "saas tästä!" sanoo,
Kuin laivall' ois ja myrskyn tauottua
Matruusein kanssa mässäis; kaataa viinin
Ja leivät heittää naamaan lukkarin
Vain siitä syystä, että tämän parta
Niin näytti laihalta ja nälkäiseltä,
Kuin pyytänyt ois palaa ryypyn päälle.
Sen tehtyään hän naistaan kaulaan tarttuu
Ja painaa suulle moisen moiskauksen,
Ett' ihan koko kirkko kajahtaa.
Kun tämän näin, niin häpeissäni poistuin,
Ja perästä kai tulee koko seura.
Näin hassuja en häitä ole nähnyt.
Vait, vait! Jo kuulen pelimannin soiton.
(Soittoa.)
(Petruchio, Katariina, Bianca, Baptista,
Hortensio, Grumio ja koko hääjoukko tulee.)
PETRUCHIO.
Suur' kiitos vaivoistanne, ystävät!
Hääpöytä tääll' on uljas valmistettu,
Ja ruoalle mua varrotte, sen tiedän:
Mut, paha kyllä, kiire mull' on lähtö,
Ja sanon sen vuoks nyt jäähyväiset.
BAPTISTA.
Tän' iltanako matka täältä? Mitä?
PETRUCHIO.
Niin, vielä päiväsaikaan, ennen iltaa.
Sit' älkää ihmetelkö; asiani
Jos tietäisitte, ennen käskisitte
Mua menemään kuin jäämään. — Arvon seura,
Suur' kiitos teille, että katselitte,
Pois itseni kun annoin tämän hurskaan
Ja herttaisen ja hellän vaimon omaks.
Hääpöytään käykää, juokaa maljani!
Mun täytyy mennä. Herran haltuun kaikki!
TRANIO.
Oi, suokaa meidän pyytää teitä jäämään.
PETRUCHIO.
Se ei käy päinsä.
GREMIO.
Suokaa minun pyytää.
PETRUCHIO.
On mahdotonta.
KATARIINA.
Suokaa minun pyytää.
PETRUCHIO.
Nyt tyydyn.
KATARIINA.
Tyydyttekö jäämään siis?
PETRUCHIO.
Ma tyydyn, sinä kun mua pyydät jäämään;
En toki jää, jos kuinka pyytäisit.
KATARIINA.
Jos rakas olen, jääkää!
PETRUCHIO.
Hevoseni!
GRUMIO.
Valmiit ovat, herra: kaurat ovat syöneet hevoset.
KATARIINA.
No, hyvä!
Tee niinkuin tahdot, min' en lähde tänään,
En huomennakaan; tulen milloin mielin.
Ovi on auki, herra, tuoss' on tie;
No, rasvo kenkäsi ja marssi matkaas;
Mut minä lähden kun mua haluttaa.
Sinusta tullee aika torikko,
Kun heti aluss' yrmit noin ja pauhaat.
PETRUCHIO.
Oi, malta, Kati hyvä, älä suutu!
KATARIINA.
Suutunpa vainkin. Mikä kiire sulla? —
Oi, isä, tyyntykää; hän kyllä taipuu.
GREMIO.
Kas niin vain, ystävä; nyt alkaa leikki.
KATARIINA.
Hääpöytään siitä joutuin, hyvät herrat!
Pitävät naista narrinaan, ma huomaan,
Jos häll' ei rohkeutta vastustaa.
PETRUCHIO.
Niin, joutuin menkööt, kun sa käsket, Kati. —
Totelkaa morsianta, nuodemiehet,
Remutkaa, juhlikaa ja mässätkää
Ja Katin neitsyysmalja pohjaan juokaa,
Humussa hurjailkaa — tai menkää hirteen!
Mut kiltti Kati seuraa minua.
Pois kiukut, töminät ja muikistukset!
Ma tahdon hallita mik' omaani:
Hän kontuni on, maani, taloni,
Latoni, peltoni ja hevoseni,
Ja härkäni, ja aasini, ja kaikki.
Tuoss' seisoo hän; ken tohtii, koskekoon!
Ma uhmaan rohkeintakin, joka multa
Tien sulkee Paduaan. — Hoi, Grumio,
Esille pamppus! Meitä kiertää rosvot;
Pelasta emäntäs, jos olet mies. —
Tipuni, tyynny, ei sua kukaan koske,
Sua minä suojaan miljoonia vastaan.
(Petruchio, Katariina ja Grumio menevät.)
BAPTISTA.
No, menköön vain, se hellä pariskunta!
GREMIO.
Paraiksi, muuten nauruun kuolisin.
TRANIO.
Tää hulluista on avioista hulluin.
LUCENTIO.
Mitä aattelette, neiti, siskostanne?
BIANCA.
Ett' itse hupsu on, ja hupsun nai.
GREMIO.
Topakan katin vain Petruchio sai.
BAPTISTA.
Vaikk' ylkää on ja morsiota vailla
Hääpöytämme, niin, hyvät naapurit,
Pitomme siltä herkkuja ei vailla. —
Lucentio, te yljän paikkaan käykää;
Bianca, sinä ota siskon sija.
TRANIO.
Bianca siiskö morsianta leikkii?
BAPTISTA.
Niin, niin, Lucentio. — Sisään, hyvät herrat!
(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

(Grumio tulee.)

GRUMIO. Hittoon, kaikki uupuneet hevoskaakit, kaikki hupsut herrat ja kaikki huonot tiet! Onko ihmistä koskaan näin piesty? Onko ihmistä koskaan näin ryvetetty? Onko koskaan ollut ihmistä näin väsynyttä? Lähettivät minut ennalta tekemään tulta, ja tulevat itse perässä lämmittelemään. Jos en olisi tämmöinen pikkuinen toppu ja kuumiamaan hoppu, niin huuleni jäätyisivät kiinni hampaisiini, kieli kitalakeen ja sydän kylkiluihin, ennenkuin joudun tulen sulatettavaksi; mutta aion tulta puhumalla lämmittää itseäni, sillä, mitä ilmaan tulee, voi sitä minua isompikin mies kylmettyä. Hoilaa! Hoi, Curtis!

(Curtis tulee.)