NORFOLK.
Anteeks;
On tunnettu, ett' yksityistä kaunaa
On teillä kardinaaliin. Tietkää siis —
On, nähkääs, maineenne ja turvanne
Mun sydämmelläni — ett' yhtä maata
On kardinaalin ilkeys ja valta.
Lisäksi huomatkaa: jos mitä tahtoo
Vihansa tehdä, valta-apureita
Ei siltä puutu. Kostonhimoiseksi
Te hänet tiedätte; ja minä tiedän,
Häll' ett' on miekka terävä ja pitkä;
Se kauas tapaa; ja jos ei se yllä,
Hän määrään linkoo sen. Tää mieleen pankaa,
Se hyödyks on. Kas, tuossa tulee kari,
Jost' aioin teitä varoittaa.
(Kardinaali Wolsey tulee; valtasinetti-kukkaroa kannetaan hänen
edellään. Vartijoita ja kaksi kirjuria papereineen. Kardinaali
ohi kulkiessaan luo Buckinghamiin, ja Buckingham samaten
häneen, halveksivan katseen.)
WOLSEY.
Vai Buckinghamin hovimestari?
Ja missä kuulustelukirja?
1 KIRJURI.
Tässä.
WOLSEY.
Ja itse onko läsnä hän?
1 KIRJURI.
On, armo.
WOLSEY.
No hyvä; saamme lisää kuulla; pian
Tuo Buckinghamin korska katse talttuu.
(Wolsey seurueineen menee.)
BUCKINGHAM.
Se lahtar'koira[2] myrkkyinen on suustaan,
Ja min' en häntä suistaa voi! Siis paras,
Hänt' etten herätä. Lois-oppi voittaa
Ylimysveren.
NORFOLK.
Mitä? Kiihdyttekö?
Rukoilkaa malttia: se tautiinne
On ainut lääke.