CROMWELL.
On.
NORFOLK.
Ken tuolla?
CROMWELL.
Tuoll' ulkonako?
GARDINER.
Niin.
CROMWELL.
Lord arkkipiispa;
Jo puolen tuntia on odottanut.
KANSLERI.
Hän tulkoon sisään.
CROMWELL.
Käykää sisään, armo.
(Cranmer lähestyy neuvospöytää.)
KANSLERI.
Lord arkkipiispa, syvään surettaa
Täss' istua, kun tuo on paikka tyhjä.
Mut ihmisiä kaikki olemme,
Ja heikot luonnosta ja lihan orjat;
On harvat enkeleitä. Moinen heikkous
Ja älyn puute vietellyt on teitä —
Jonk' oisi tullut muille opiks olla —
Rikokseen suureen, ensin kuningasta
Ja sitten hänen sääntöjänsä kohtaan,
Kun valtakuntaan te ja pappinne —
Niin kuuluu — levitätte vaarallista
Ja harhauskoist' uutta oppia;
Jos tät' ei ehkäistä, niin perii turma.
GARDINER.
Ja heti, herrat, on se ehkäistävä.
Ken villihevosia kesyttää,
Ei sitä käsin tee, vaan kankisuitsin
Hän niitä pakottaa ja kannuksin,
Siks että talttuvat. Jos velttoudesta
Tai yhden miehen mainett' arastellen
Tään ruton suvaitsemme levitä,
Hyvästi silloin lääkkeet! Mik' on seuraus?
Kapinat, riidat, koko valtakunnan
Yleinen turmelus; siit' Ylä-Saksass'
On naapurimme kalliin maksaneet,[15]
Jost' yhä meillä surkea on muisto.