VERNON.
Sen tahran, jonka sukuus heittivät,
Pois pyyhkii parlamentti, joka riidat
Välittää Glosterin ja Winchesterin.
Jos ei sua silloin Yorkiks nimitetä,
En enää minä tahdo Warwick olla.
Mut merkiks, että paremmaks sun katson
Kuin pöyhkän Somersetin tuon ja Poolen,
Ma puoltajanas tätä kukkaa kannan.
Täss' ennustan, ett' tämän päivän riita,
Mi Templen puistoss' yltyi näin, viel' ajaa
Puna- ja valko-ruusun verityöhön
Ja laittaa tuhansia kuolon yöhön.
PLANTAGENET.
Oi, hyvä herra Vernon, kiitän teitä,
Kun kukan mulle mieliks poimitte.
VERNON.
Sit' aion teille mieliks aina kantaa.
LAINOPPINUT.
Niin ikään minä.
PLANTAGENET.
Kiitos, hyvä herra.
Nyt iltaiselle; totena se pysyy,
Ett' tämä riita vielä verta kysyy.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Sama seutu. Huone Towerissa.
(Mortimer tuodaan kantotuolissa, jota kaksi vanginvartijaa kantaa.)
MORTIMER.
Vanhuksen heikon tarkat vartijat,
Levähtää tässä suokaa kuolevaisen.
Niin ruumiin ruhjonut on pitkä vankeus,
Kuin oisin vasta päässyt piinapuista.
Nää harmaat hapset, tuonen airuet,
Kuin Nestor ijän huoliss' ikääntyneet,
Ne tietää ett' on loppu Mortimerin.
Nää silmät, niinkuin lamput, joista lopuss'
On öljy, himmeten jo vartoo yötä.
Surujen painost' uupua hartiat;
Käs' ydytön, kuin kuiva viinipuu,
Lahovat köynnöksensä maahan painaa.
Mut jalka tuo, mi hervotonna hoippuu,
Voimatta tätä tomumöhkää kantaa,
Se lentämällä hautaan päästä sois,
Jok' enää ainut lohtu mulle ois. —
Mut sano, eikö lankoni jo tule.