YORK.
Se noita, tuleen tuomittu, nyt tuokaa.
(La Pucelle, vartiain seuraamana, ja eräs lampuri tulevat.)
LAMPURI.
Ah, Jeanne! On pakahtua isän sydän.
Sua kaikkialta, kaukaa, lähelt' etsin,
Ja nyt, kun onnistuin sun löytämään,
Näen kuinka hirmuun kuoloon nuorra joudut.
Jeanne, rakas laps, sun kanssas tahdon kuolla.
PUCELLE.
Katala orja! Ikäkulu moukka!
Jalompaa olen verta; sinä mulle
Et ole isä etkä sukulainen.
LAMPURI.
Hyi, hyi! — Ei, loordit; lapseni hän on,
Sen tietää koko pitäjäs; viel' eloss'
On äitikin ja todistaa voi, ett' on
Hän poikuuteni ensi hedelmä.
WARWICK.
Sa, jumalaton! Sukusiko kiellät?
YORK.
Se näyttää, mik' on eläissään hän ollut:
Paha ja huono; niin on myöskin loppu.
LAMPURI.
Hyi, Jeanne! Noin paatunutko? Taivas tietköön,
Ett' olet lihaani ja vertani.
Sun tähtesi ma monet itkut itkin;
Oi, älä mua kiellä, rakas Jeanne!
PUCELLE.
Pois, moukka! — Tämän miehen palkkasitte
Sokaamaan aatelista kruunuani.
LAMPURI.
Niin, totta, kruunun papille ma annoin,
Kun minut vihki hänen äitiinsä. —
Polvistu, laps, ja ota siunaukseni!
Vai sin' et taivu? Kirottu siis olkoon
Sun synnyinhetkes! Soisin että maito,
Jot' äitis antoi, rintojaan kun imit,
Ois sinut tappanut kuin rotanmyrkky;
Tai että ahnas susi ois sun syönyt,
Kun laitumella kaitsit lampaita.
Katala portto, isäsikö kiellät? —
Pois tuleen, pois! On hirteen liian huono.