KUNINGAS HENRIK.
Niin, liian totta, Warwick, hän on kuollut.
Vaan kuin, sen tietää Herra, eikä Henrik.
Käy tuonne, tutki kuolleen ruumista
Ja tästä äkkisurmast' ota selvä.
WARWICK.
Sen tahdon tehdä. Sinä, Salisbury,
Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.
(Warwick menee lisähuoneeseen ja Salisbury vetäytyy syrjään.)
KUNINGAS HENRIK.
Sä, joka kaikki tuomitset, oi, torju,
Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii,
Ett' täss' on väkivallan työtä tehty!
Jos väärää luulen, anna anteeks, Herra!
Sa yksin olet tuomari. Oi, sentään!
Kalpeita huuliaan ma lämmittäisin
Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen
Valaisin suolakyynelt' ulapoittain,
Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin,
Ja tunnustaisin kättä tunnotonta;
Mut turhaa nuo ois tyhjät muistiaiset,
Ja kuolleen mullan-kuvan näkeminen
Se vain mun suruani suurentais.
(Pariovet sisähuoneeseen avataan, ja Gloster nähdään
kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin
ympärillä.)
WARWICK.
Kuningas, nähkääs tätä ruumista!
KUNINGAS HENRIK.
Näen siinä, kuinka hautani on syvä.
Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa
Pakeni pois, ja hänet kun ma näen,
Niin kuolleena näen oman elämäni.
WARWICK.
Niin totta, sieluni kuin elää soisi
Sen majesteetin turvissa, jok' otti
Miehuuden päälleen, meitä pelastaakseen
Isänsä vihan kirouksesta,
Niin totta luulen, ett' on väkinäistä
Kuululle tälle herttualle tehty.
SUFFOLK.
Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua!
Mut millä Warwick todistaa sen!
WARWICK.
Nähkääs,
Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin!
Olen usein nähnyt luontaisesti kuolleen:
Veretön on se, kalvas, tuhkanharmaa,
Kun veri kaikki syöksyy sydämmeen,
Ja tämä, kuolon kanssa kamppaillessaan,
Sen avuks ottaa vihollista vastaan.
Kun sydän jäähtyy, jäähtyy myöskin veri,
Ja poskia ei palaa punaamaan.
Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat,
Ja silmät, kuopistansa pullollaan,
Kamalan jäykät on kuin kuristetun,
Sieraimet laajat, tukka sotkuinen,
Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii
Henkensä kaupall' ylivoimaa vastaan.
Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet,
Ja siro parta takkuinen ja pörrö
Kuin myrskyn lakoama viljapelto!
Niin, murhattu hän täss' on; näistä merkeist'
On pieninkin jo todistuksen voipa.