SUFFOLK.
Ken, Warwick, herttuan ois murhannut?
Minä ja Beaufort häntä vartioimme,
Ja me tok' emme murhaajia liene.
WARWICK.
Olitte Humphreyn veriviholliset,
Te kumpikin, ja tekö vartioiksi?
Hän varmaan ystäväin ei hoidoss' ollut,
Ja vihamiehen saikin, niinkuin nähdään.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Siis epäilette näitä loordeja
Glosterin äkkisurmaan vikapäiksi?
WARWICK.
Ken näkee hiehon veriin kuolleena.
Ja teurastajan kirveinensä läsnä,
Epäilee heti, että tuo sen tappoi.
Ken tapaa teiren haukan pesässä,
Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut,
Vaikk' onkin haukan nokka veretön.
Niin epäiltävä tääkin murhenäytös.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi?
Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?
SUFFOLK.
Ei veistä mulla, nukkuvien surmaks,
Vain koston miekka, rauhan ruostuttama;
Sen kirkastan tuon herjan sydämmessä,
Mi minuun painaa murhan verileiman.
Sano, jos tohdit, ylvä Warwick-herra,
Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syypää!
(Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)
WARWICK.
Sen Warwick tohtii, minkä Suffolk tohtii.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei suistaa tohdi kieltään solvaavaa
Eik' ylpeätä herjamieltään heittää,
Vaikk' uhkais Suffolk häntä tuhannesti.
WARWICK.
Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon.
Jokainen sana hänen edukseen
Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.