SUFFOLK.
Sa tomppeli ja tollo loordiksi!
Jos koskaan vaimo petti miestänsä,
Niin saastaisessa vuoteessaan sun äitis
Syleili moukkaa typerää ja siten
Istutti jaloon runkoon maatis-oksan.
Sen oksan sinä olet hedelmä,
Etk' ylevätä Nevillen kantaa.
WARWICK.
Jos ei sua verivelkas varjeleisi,
Ja jos en palkkaa riistäis pyöveliltä,
Näin säästäis sulta sadat häpeät;
Läsn'olo kuninkaan jos ei mua sitois,
Niin, kurja konna, polvillasi saisit
Puheesi pyytää anteeksi ja myöntää
Ett' omaa äitiäsi tarkoitit,
Ja itse että äpäränä synnyit;
Ja anteekspyyntös jälkeen, pelkuri,
Sa palkkas saisit, saisit hornaan mennä,
Katala, joka nukkuvain juot verta.
SUFFOLK.
Sinusta valveilla ma verta lasken,
Jos lähteä nyt tohdit kanssani.
WARWICK.
No, tule heti, tai sun täältä raastan!
Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen;
Näin Humphreyn haamulle teen palveluksen.
(Suffolk ja Warwick menevät.)
KUNINGAS HENRIK.
On puhdas sydän paras panssari;
Mies hurskas kolmasti on varustettu;
Mut alaston, vaikk' yltään aseiss' ois,
Se mies on, jonka tunnon tahraa vääryys.
(Melua kuuluu ulkoa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Haa! Mitä melua?
(Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)
KUNINGAS HENRIK.
No, mitä, loordit?
Meidänko nähden paljastatte täällä
Vihaista miekkaa? Mikä rohkeus!
Mit' äänekästä meteliä tämä?