Kent. Merenrannikko lähellä Doveria.
(Laukauksia kuulun mereltä. Sen jälkeen astuu venheestä maalle merikapteeni, perämies ja alaperämies, Valter Mereinen ynnä muita; niiden joukossa Suffolk valepukuisena, ja muita ylimyksiä vankeina.)
KAPTEENI.
On kailava ja arka päivä-lörppä
Jo meren helmaan hiipinyt, ja sudet
Nyt ulvonnallaan herättävät kaakit,
Jotk' yötä murheen-synkkää hinaavat
Ja veltot lerppasiipens' yli hautain
Levittelevät, kidast' usmaisesta
Tympäävää pimeytt' ilmaan huokuen.
Nyt anastetun laivan miehet tuokaa;
Sill' aikaa särkällä kun ankkuroimme,
He tässä lunastakoot henkensä
Tai verin särkän hiekkaa kirjavoitkoot.
Tuon vangin sulle annan, perämies; —
Ja, sinä, alaperämies, saat tämän; —
Ja tuo (osoittaen Suffolkia) on, Valter Mereinen, sun osas.
1 YLIMYS. Perämies, mitä lunnaiks vaadit? sano.
PERÄMIES.
Tuhannen kruunuako tai kaula poikki!
ALAPERÄMIES.
Te saatte saman antaa — taikka päänne.
KAPTEENI.
Tuhannen kruunuako Teistä liikaa,
Ja sentään käytte ylimyksistä? —
Pää poikki konnain! — Kuolla teidän täytyy.
Ei niiden päitä, jotka meiltä kaatui,
Noin turhan turha rahamäärä korvaa.
1 YLIMYS. Ma maksan sen, kun säästät henkeni.
2 YLIMYS. Ja minä myös; ja heti tilaan rahat.
MEREINEN.
Kun iskin laivaan, meni multa silmä;
(Suffolkille) Ja siitä kostoksi sun täytyy kuolla,
Ja noiden myös, jos minä päättää saan.