SUFFOLK.
Ylimys olen: täss' on Yrjön-risti;
Sa vaadi mitä vain, ma kaikki maksan.
MEREINEN.
Ja minä myöskin olen ylimys;
Nimeni Valter Mereinen. No, mitä?
Miks tuijottelet? Kuolemaako pelkäät?
SUFFOLK.
Nimeäs pelkään, siin' on kuolon sointaa.
Minulle tietäjä on ennustanut
Mereiseen hätään että hukkuisin.
Mut verenhimos älköön tästä nousko;
Nimes' on, oikein ääntäin, Merinen.
MEREINEN.
Mereinen taikka Merinen, yks kaikki!
Nimeemme viel' ei tahraa ole jäänyt,
Jot' ei ois siitä miekoin pesty pois.
Siis kostollani jos ma kauppaa hieron,
Niin miekka multa murskatkaa ja kilpi,
Ja pelkuriksi minut huutakaa.
(Iskee kiinni Suffolkiin.)
SUFFOLK.
Seis, Mereinen, sun vankisi on prinssi,
Suffolkin herttua, William de la Poole.
MEREINEN.
Suffolkin herttuako ryysyissä?
SUFFOLK.
Niin, mut nää ryysyt herttuaan ei kuulu;
Zeus valepuvuss' oli, miks en minä?
KAPTEENI.
Mut Zeus ei surmaans' saanut kuin nyt sinä.
SUFFOLK.
Katala moukka, kuninkaan ei verta,
Ei Lancasterin arvokasta verta
Saa moinen tallirenki vuodattaa.
Suutelit kättäin, jalustinta pidit,
Lakitta juoksit juhdan vieressä,
Pään nyökkäyksestä jo autuaana.
Mua maljain ääress' usein palvelit,
Nuoleksit tähteitä, ja pöydän luona
Matelit polvillas, kun atrioin
Ma kuningatar Margareetan kanssa.
Sa tuota muistele ja harjas laske,
Ja ajatonta röyhkeyttäs hilli.
Sa usein seisoit eteisessäni
Ja nöyräst' odottelit tuloani.
Tää käsi usein on sua suositellut,
Ja nyt se tukkii sulta riettaan suun.