KUNINGAS HENRIK.
Tule, puolisoni;
Paremmin hallitsemaan oppikaamme;
Viel' Englanti mun hallintaani kiroo.
(Menevät.)
Kymmenes kohtaus.
Kent. Idenin puisto.
(Cade tulee.)
CADE. Riivatun kunnianhimo! Riivattu minä itse, kun kannan miekkaa, ja kuitenkin olen kuolla nälkään! Kokonaista viisi päivää olen piillyt näissä metsissä, enkä tohdi täältä ulos kurkistaakaan, sillä koko maa minua väijyy. Mutta nyt olen niin nälissäni, että, vaikka saisin tuhat vuotta elämän vuokra-aikaa, en voisi enää kestää kauempaa. Sen vuoksi olen kiivennyt muurin yli tähän puutarhaan nähdäkseni, voinko syödä ruohoa tai poimia muutteesta vähän kypäräkaalia, joka ei ole hullumpaa vatsanjäähdykettä tässä kuumuudessa. Luulenpa, että se kypärä-sana on tehty aivan minua varten; monta kertaa olisi tappara halkaissut kalloni, jos ei olisi minulla kypärää ollut; ja monta kertaa, kun olen vahvasta marssista saanut palavan, olen juonut siitä niinkuin halstoopinpullosta; ja nyt se sana kypärä saa käydä ruoan verosta.
(Iden tulee palvelijoilleen.)
IDEN.
Oi, kuka tahtois hovin humuss' elää,
Maan tyyntä rauhaa kun saa nauttia?
Tää pieni maa, jonk' isältäni perin,
Kuningaskunnan arvoinen on mulle.
En tahdo nousta muiden häviöstä,
En koota kultaa, tiesi millä keinoin;
Ma tyydyn, kun saan elantoni vain,
Ja kerjäläist' en työnnä oveltain.
CADE. Tuossa tulee kartanon herra ja ottaa minut kiinni maankuljeksijana, kun olen luvatta tullut hänen tiluksilleen. — Haa, konna, sinä tahdot pettää minut ja saada tuhat kruunua kuninkaalta, kun viet hänelle minun pääni! Mutta minäpä opetan sinua syömään rautaa niinkuin kamelikurki, ja nielemään miekkani niinkuin suuren nuppineulan, ennenkuin tästä eriämme.
IDEN.
Haa, raaka mies, ken lietkin! En sua tunne;
Kuin siis sun pettäisin! Siin' eikö kyllä,
Ett' omaan puistooni sa tunkeut
Ja niinkuin rosvo mua ryöstää tahdot,
Kavuten varkain yli muurini?
Ja herjasanoinko mua vielä uhmaat?