FALSTAFF. Suusi, senkin nälkäkurki, ankeriaan nahka, kuivattu naudankieli, sonninsuoro, kapakala, — huh, jos hengeltäni voisin sanoa kaikki, mihin sinua vertaan! — sinä kyynäräpuu, veitsentuppi, jousenkotelo, viheliäinen paistinvarras, —
PRINSSI HENRIK. Hyvä, hengitä välillä ja jatka sitten; ja kun olet halpaan vertailemiseesi uupunut, niin kuulehan minunkin suustani sananen.
POINS.
Kuuntele, Hannu!
PRINSSI HENRIK. Me kaksi näimme teidän neljän hyökkäävän toisten neljän päälle; te köytitte ne ja anastitte niiden tavarat. — Huomaa nyt, kuinka suora totuus teidät solmii. — Silloin me kaksi hyökkäsimme teidän neljän päälle ja, sanalla sanoen, kiristimme teiltä saaliinne; se on nyt meidän hallussamme; voittepa sen vaikka nähdäkin tässä talossa. — Ja sinä, Falstaff, sinä sieltä kieritit kuukupusi niin sievästi ja taitavan sukkelasti, ja möläsit armoa, ja aina vaan juoksit ja möläsit paremmin kuin koskaan olen kuullut sonnivasikan möläjävän. Mikä vaivainen sinä olet, kun noin hakkaat pilalle miekkasi ja sitten sanot, että se tuli tappelussa! Mitä juonia, mitä verukkeita, mitä lymyreikiä nyt keksinet, pelastuaksesi tästä julkeasta, sepo selvästä, häpeästä?
POINS.
No, annappa kuulla, Hannu, minkä juonen tähän keksit?
FALSTAFF. Jumaliste, tunsinhan minä teidät yhtä hyvin kuin oma tekijänne. Kuulkaahan nyt, hyvät herrat! Kävikö minun laatuun tappaa kruununperillinen? Sopiko minun tehdä vastusta varsinaiselle kuninkaanpojalle? Niin, tiedäthän sinä, että olen uljas kuin Herkules, mutta muista vaistoa: jalopeurakaan ei koske varsinaiseen kuninkaanpoikaan. Vaisto on suuri asia; minä olin pelkuri vaistosta. Rupean kaiken ikääni luulemaan parempaa itsestäni ja sinusta: itsestäni uljaana jalopeurana ja sinusta varsinaisena kuninkaanpoikana. Mutta, jumal'avita, pojat, iloissani olen, että teillä on rahat. — Emäntä, ovet kiinni! Tänään valvotaan, huomenna rukoillaan. — Velikullat, reimapojat, sydänkäpyset — kaikki hyvän kumppanuuden nimet teille annan! Hei, pidetäänkö lystiä nyt? Panemmeko toimeen näytelmän suoraa päätä?
PRINSSI HENRIK.
Siihen suostun, — ja sen aineena tulee olemaan sinun pakoretkesi.
FALSTAFF.
Ah, ei siitä sen enempää, Heikku, jos minua rakastat.
(Ravintolan emäntä tulee.)
EMÄNTÄ.
Herran kiesus! Kaikkein armollisin prinssi, —