BARDOLPH.
Todellakin, minä juoksin, kun näin toistenkin juoksevan.
PRINSSI HENRIK. Todellakin, sano nyt minulle vakaasti: mitenkä sai Falstaff miekkansa noin rikkilouhituksi?
PETO. Niin, hän louhi sitä tikarillaan ja lupasi vaikka vannoa sielunsa paholaiselle, jos vaan saisi teidät uskomaan, että se oli tullut tappelussa, ja kehoitti meitä tekemään samoin.
BARDOLPH. Niin, ja kiheltämään nenäämme saraheinillä, että ne vuotaisivat verta, ja sillä sitten tahrimaan vaatteemme ja vannomaan, että se oli kunnon ihmisten verta. Minulle tapahtui, mitä ei ole tapahtunut seitsemään vuoteen: minä punastuin, kuullessani hänen luonnottomia mielijohteitaan.
PRINSSI HENRIK. Konna! Sinä varastit sarkallisen sektiä kahdeksantoista vuotta sitten, josta jouduit kohdastaan kiinni, ja siitä saakka olet aina punastunut ex tempore. Sinulla oli tuli ja miekka sivullasi, ja kuitenkin sinä pötkit pakoon. Mikä vaisto sinua siihen käski?
BARDOLPH.
Prinssi hyvä, näettekö nämä tuliraanat? Näettekö nämä hehkuvat huurut?
PRINSSI HENRIK.
Kyllä näen.
BARDOLPH.
Mitä luulette niiden merkitsevän?
PRINSSI HENRIK.
Kuumaa maksaa ja kylmää kukkaroa.
BARDOLPH.
Marua, prinssi, oikeutta myöten.