PRINSSI HENRIK.
Ei; oikeutta myöten narua.
(Falstaff palajaa.)
Tuossahan se on laiha Hannu, tuossahan se on luurankale. No, sinä kaikkein rakkain vanukäärö? Paljoko aikaa on siitä, Hannu, kuin näit oman polvesi?
FALSTAFF. Omanko polveni? Kun minä olin sinun ijässäsi, Heikku, olin ruumiiltani tuskin niin paksu kuin kotkankynsi; olisin vaikka voinut pujahdella konttiporvarin peukalosormuksen läpi. Lempoon kaikki huolet ja huokaukset! Ne, ne miehen puhalluttavat kuin vesirakon. Nyt on piru merrassa: täällä oli sir John Bracy isäsi asialla; sinun täytyy huomenaamulla mennä linnaan. Tuo tunnettu hullupää pohjolasta, Percy, ja tuo toinen Walesista, joka antoi Amaimonille selkäsaunan ja teki Luciferista aisankannattajan ja pani paholaisen vannomaan vasallivalan walesilaisen piilukeihään vekaralla, — no, mikä perhana onkaan hänen nimensä?
POINS.
No, Glendower.
FALSTAFF.
Owen, Owen, sama mies; — ja hänen vävynsä Mortimer, ja vanha
Northumberland, ja tuo reipas skottilaispukari, Douglas, joka
selkähevosessa karkaa ylös pystysuoraa vuorenseinää.
PRINSSI HENRIK. Hän, joka, täyttä laukkaa ratsastaen, pistoolillaan ampuu varpusta lennosta.
FALSTAFF.
Oikein osattu!
PRINSSI HENRIK.
Mutta hänpä ei osannutkaan varpusia.
FALSTAFF. No niin, mutta sillä lurjuksella on sydän paikallaan; hän ei pötki pakoon.