PRINSSI HENRIK. No, mutta mikä lurjus sinä olet, kun vastikään ylistelit hänen karkaamistaan.
FALSTAFF.
Selkähevosessa, sinä irvihammas: mutta jalan hän ei väisty jalansijaa.
PRINSSI HENRIK.
Kyllä, Hannu, vaistosta.
FALSTAFF.
Kyllä, kyllä, vaistosta. — No niin, hän on siellä, hänkin, ja eräs
Mordake, ja tuhatmäärä sinilakkeja sitä paitsi. Worcester on yönaikaan
pujahtanut pois; isäsi parta on käynyt valkoiseksi näistä uutisista.
Nyt saa ostaa maata yhtä huokealla kuin mätää makrillia.
PRINSSI HENRIK. Kyllä, kyllä, jos tulee kuuma kesäkuu ja tätä kotitoraa kestää, niin näyttää siltä kuin saisimme ostaa neitsyyksiä niin kuin hevosen nauloja ostetaan, sataluvuittain.
FALSTAFF. Totta puhut, poikaseni, peijakas olkoon! Näyttääpä siltä kuin tulisi liike siinä kohden hyvä. — Mutta, sanoppa, Heikku, etkö sinä ole kauheasti peloissasi? Sinä, ilmeinen kruununperillinen, luuletko, että koko maailma voisi sinulle löytää toista kolmea semmoista vastustajaa kuin tuo paholainen Douglas, tuo peikko Percy ja tuo perkele Glendower? Etkö ole hirveästi peloissasi? Eikö veri suonissasi värähtele?
PRINSSI HENRIK.
Ei, toden totta, vähääkään; minulla ei ole sinun vaistoasi.
FALSTAFF.
Mutta kyllä saat hirveän läksytyksen huomenna, kun tulet isäsi eteen.
Opettele vastausta, jos minua rakastat.
PRINSSI HENRIK.
No, ole sinä olevinasi isäni, ja kuulustele minulta elämääni.
FALSTAFF. Tottako? Kyllä. — Tämä tuoli olkoon valtaistuimeni, tämä tikari valtikkani, ja tämä tyyny kruununi.