PRINSSI HENRIK. Sinun valtaistuimesi on vaan jakkara, kultainen valtikkasi vaan lyijyinen tikari, ja kallis, komea kruunusi vaan katala, karvaton klani.
FALSTAFF. Hyvä; jos ei armon liekki ole sinussa kokonaan sammunut, niin tuletpa nyt liikutetuksi. — Tuokaa tänne lasillinen sektiä, että saisin silmäni näyttämään punaisilta, niinkuin olisin itkenyt; sillä minun tulee puhua intohimoisesti, ja aionkin sen tehdä kuningas Cambyseen tapaan.[12]
PRINSSI HENRIK.
Kas niin, minä lankeen kontilleni.
FALSTAFF.
Ja minä alotan puheeni. — Väistykää, te ylimykset!
EMÄNTÄ.
Herran Kiesus! Verratonta pilaa, totta totisesti!
FALSTAFF.
Äl' itke, armas kuningatar; turhaa on tässä herutella kyyneleitä.
EMÄNTÄ.
Oi, taivaan taatto, kuinka hän osaa olla arvokas!
FALSTAFF.
Pois, loordit, synkkä kuningatar viekää;
Jo silmäin sulut tukkii kyynelvirta.
EMÄNTÄ. Herran Kiesus! Hän matkii noita lutkakomeljantteja niin, ettei paremmasta apua.
FALSTAFF. Vaiti, rouva olutkappa! Vaiti, rouva naukkunen! — Henrik, minä en ainoastaan sitä ihmettele, missä aikaasi kulutat, vaan myöskin sitä seuraa, missä liikut; sillä vaikka sauniot kasvavat nopeammin, jota enemmän niitä tallataan, niin kuitenkin nuoruus enemmän kuluu, jota enemmän sitä runnellaan. Että sinä olet poikani, siitä on minulle takeena osaksi äitisi sana, osaksi oma luuloni; mutta eritenkin tuo ilkamoinen silmäisi vilkunta ja tuo alahuulesi typerä lerppaaminen minua siitä vakuuttaa. Jos sinä siis olet poikani, joka tässä oli osoitettava, — miksi, jos sinä olet poikani, sinulle noin osoitetaan sormea? Sopiiko taivaan siunatun auringon laiskana loirotella pensaissa ja syödä sinivatukoita? Kysymys, jota ei sovi panna kysymykseen. Sopiiko Englannin pojan ruveta varkaaksi ja näpistellä kukkaroita? Kysymys, jota sopii panna kysymykseen. On olemassa, Henrik, yksi aine, josta usein olet kuullut puhuttavan ja jota useat meidän maan ihmiset tuntevat pi'en nimellä; tämä piki, kuten vanhat kirjailijat selittävät, jättää tahraa, ja samoin se seurakin, jossa sinä liikut; sillä, Henrik, nyt en puhu sinulle viinan hallussa, vaan kyynelten vallassa, en syyttä, suotta, vaan täyttä totta; en lipeällä kielellä, vaan kipeällä mielellä. — On kuitenkin yksi siveä mies, jonka usein olen nähnyt seurassasi, mutta en tiedä hänen nimeään.