Lontoo. Huone hovilinnassa.
(Kuningas Henrik, Walesin prinssi ja loordeja tulee.)
KUNINGAS HENRIK.
Suvaitkaa, loordit! Walesin prinssin kanssa
Tahdomme kahden haastaa; lähell' olkaa,
Me hetikohta teitä tarvitsemme. —
(Loordit poistuvat.)
En tiedä, niinkö Jumalan on tahto
Rangaista pahat työni sillä, että
Viisaassa neuvossansa mulle laittaa
Omasta verestäni kostonvitsan.
Niin, elosi ja elämäsi minut
Saa uskomaan, ett' olet taivahalta
Minulle tuliseksi kostoks pantu
Ja piiskaks synneistäni. Kuinka muuten
Noin alhaiset ja hurjat mieliteot,
Noin köyhät, tyhjät, riettaat harrastukset,
Noin ontot huvit ja noin raaka seura,
Kuin mihin sinä olet juuttunut,
Ne kuinka soveltuvat jalon veren
Ja ruhtinaisen mielen kanssa yhteen?
PRINSSI HENRIK.
Ylevä isä! Soisin, että voisin
Vioista kaikista niin puhdistaida,
Kuin itseni ma syyttömäks voin näyttää
Moneenkin, joka syykseni on pantu.
Sen verran toki kohtuutt' anon, että,
Kumottuani monet juoruvalheet,
Joit' usein valtain korvaan kuiskivat
Imartajat ja kehnot kielikellot,
Ne tosi erheet, joihin nuoruuteni
On hurjan hillitönnä heittäynyt,
Te anteeks annatte, kun nöyräst' anon.
KUNINGAS HENRIK.
Jumala sulle anteeks antakoon!
Mut mua ihmetyttää, että, Henrik,
Sun mielitekojesi lennon suunta
Niin toinen on kuin esi-isiesi.
Menetit raakuudellas neuvostossa
Sen paikan, jonka nuoremp' otti veljes;
Oletpa pian vieras koko hovin
Ja oman veriheimos sydämelle.
Mit' aika odotti ja toivoi sulta,
Se mennytt' on, ja joka sielu sulle
Pikaista hukkaa ennustaa. Jos minä
Noin arvoani oisin tuhlannut,
Noin kaikkein silmäin ruoaks altistunut
Ja julki antaunut halpaan seuraan,
Niin sama kansan mieli, joka kruunun
Minulle soi, sen silloist' omistajaa
Edelleen suositellut ois ja minut
Maanpakoon maineettomaan jättänyt
Mitättömäksi, huomaamattomaksi.
Näyttäydyin harvoin, vaan kun ulos läksin,
Mua pyrstötähden lailla kummasteltiin;
"Tuoss' on hän", sanoi toiset lapsilleen,
Ja toiset: "missä? ken on Bolingbroke?"
Näin riistin kaiken sulon taivahalta
Ja nöyryyteen niin pukeuduin, että
Ma kansan sydämmestä suosin voitin
Ja kansan suusta riemun tervehuudot,
Kuninkaan kruunupäisen nähden aivan.
Näin uutena ja tuoreena ma pysyin;
Mua niinkuin messupapin kasukkaa
Suu auki katseltiin; niin loistossani
Esiinnyin harvoin, mutta komeasti,
Ja outous antoi sille juhlan arvon.
Kuningas häiläkkä hän hyöri, pyöri,
Mukana narrit löyhät, pää kuin taula,
Jok' ottaa pian tulen, pian sammuu;
Vedelti arvoaan ja kuninkuuteen
Sekoitti narrein ilveet, alttiiks antain
Nimensä suuren näiden ilkkunalle,
Ja alensihe, haitaks arvollensa,
Nulikkain ivaa irjumaan, niin tullen
Pilaksi joka parrattoman houkon;
Kaduilla, kujilla vaan seurusteli,
Ruveten kansansuosin kerjääjäksi.
Noin silmin aina ahmittuna, vihdoin
Hunaja kyllytti, kuvottaa alkoi
Sen maire maku, josta vähäinenkin
Vähäiseen lisää jo on liian liikaa.
Kun joskus sitten esiintyy, niin on hän
Kuin käki kesäkuulla, jota kuullaan,
Mut suotta vaan, ja katsellaan, mut silmin,
Jotk', arkinäkemistään tylstyneinä,
Niin ihailevaa katsett' ei voi luoda
Kuin vaatis majesteetin aurinko,
Jok' ällistyvää silmää harvoin kohtaa.
Torkuttiin, silmät harmaallaan, ja maattiin
Juur' nenän edessä, ja irmasteltiin
Kuin raivostunut miesi vihollistaan;
Niin näköns' inhoitti ja tympeytti.
Samassa tilass' olet sinä, Henrik;
Sa ruhtinaisen etuutesi olet
Hukannut huonoon seuraan; kaikkein silmät
Jo kylläyneet on tuohon halpaan näkyyn,
Pait mun, jok' ei voi kyllikseen sua nähdä
Ja joka tekee, mit' en sois sen tehdä:
Sokeutuu hupsumaista hellyyttään.
PRINSSI HENRIK.
Kuningas armollisin, vasta tahdon
Varani pitää.
KUNINGAS HENRIK.
Aivan samanlainen
Kuin sinä tällöin, oli Richard silloin,
Kun Ranskasta ma Ravensburgiin saavuin;
Ja mikä minä silloin, nyt on Percy,
Niin, kautta sieluni ja valtikkani,
Enemmän hän on oikeutettu valtaan
Kuin sinä, pelkkä perimyksen varjo.
Hän ilman oikeuden tapaistakaan
Aseilla täyttää valtakunnan kentät;
Ei pelkää leijonankaan hirmukitaa;
Ja vaikk' ei vanhemp' iältään kuin sinä,
Hän ikäloordit vie ja arvopiispat
Veriseen taisteluun ja miekanryskään.
Mink' ikimaineen saikaan hän, kun voitti
Kuuluisan Douglaan, jonka ylväät teot,
Tuliset hyökkäykset ja suuri maine
Vei ylevimmän sotakunnian
Ja etuarvon kaikilt' urohilta
Kaikissa kristikunnan valtioissa!
Kolmasti Hotspur, tämä sankartaimi,
Mars kapalossa, voitti suuren Douglaan,
Vangitsi hänet kerran, päästi vapaaks
Ja teki ystäväkseen, täyttääksensä
Vihaisen sodan suun ja järkyttääkseen
Valtaistuimemme turvallista rauhaa.
Ja mitä sanot tähän? Percy, Northumberland,
Mortimer, Douglas, Yorkin arkkipiispa
Kapinaa miettivät ja aseiss' ovat.
Vaan miksi sulle, Henrik, näitä kerron?
Miks puhun vihamiehistäni sulle?
Jok' olet lähin vihamies ja pahin,
Jot' orjan pelko, halpa taipumus
Ja oikun puuska valtaa niin, ett' ehkä
Mua vastaan sodit Percyn palkkalaisna,
Ja hänen kannoillaan kuin koira ryömit,
Näin näyttäin, kuinka turmeltunut olet.
PRINSSI HENRIK.
Tuot' älkää uskoko; niin ei käy koskaan.
Jumala niille kostakoon, jotk' ovat
Näin multa majesteetin lemmen vieneet.
Tuon kaiken vielä Percyn pää saa maksaa,
Ja kerran mainepäivän laskiessa
Ylpeillen sanon: "teidän olen poika",
Kun tulen, yllä puku ihka verta
Ja kasvot peitettyinä hurmeverhoon,
Mi huuhdottuna pois vie häpeänkin.
Ja sinä päivänä, — jos vaan se koittaisi —
Tuo sama kunnian ja maineen lapsi,
Tuo ritar' ylväs, tuo maan-kuulu Hotspur
Ja hylky Henrikkinne ottelevat.
Jos joka säde hänen kypärissään
Ois määrätön ja minun kiireelläni
Häpeä kaksinkertainen! Se tulee
Se aika, jolloin tämä pohjan piltti
Saa vaihtaa maineensa mun häpeääni.
Isäntärenkini on Percy vainen,
Hän mainetta mun hyväkseni korjaa;
Mut tilinpä niin ankaran ma vaadin,
Ett' antaa saa hän kaiken kunniansa,
Vihonpa viimeisenkin maineen tilkan,
Ma sydämmestään muuten velan riistän.
Jumalan nimessä sen lupaan tässä:
Jos Hän mun sallii päätökseen sen saattaa,
Parantaa sillä tahdon, majesteetti,
Nuo hurjuuteni lyömät vanhat haavat;
Jos ei, niin kuolo kaiken velan pyyhkii;
Ja ennen kuolen satatuhat kertaa,
Kuin rikon valastani pienint' osaa.
KUNINGAS HENRIK.
Tuo satatuhat kapinoivaa surmaa;
Sa siihen vallan saat ja valtakirjan. —
(Blunt tulee.)
No, Blunt? Sun katsees kiirettä on täynnä.
BLUNT.
Niin asiakin, jota tässä ajan.
Mortimer Skotlannista[17] laittaa tiedon,
Ett' yhdentenätoista tässä kuussa
Englannin kapinoitsijat ja Douglas
On Shrewsburyssä yhtyneet; niin suuri
Ja peloittava heill' on sotavoima, —
Jos pysyvät vaan kaikki sanassaan, —
Kuin koskaan tuhonnut on valtakuntaa.