(Miekankalsketta. Douglas tulee.)
DOUGLAS.
Taaskin kuningas!
Kuin lohikäärmeen päitä niitä kasvaa.
Min' olen Douglas, kaikkein niiden kauhu,
Joill' on nuo värit yllään. — Ken sa olet,
Kuninkaan haamun tavoittelija?
KUNINGAS HENRIK.
Kuningas itse, jonka mieltä kalvaa,
Kun hänen varjojaan niin monta löysit,
Mut hänt' et itseään. Kaks mull' on poikaa,
He Percyä ja sua etsivät;
Mut kun nyt onneksi mun kohtasit,
Niin koitellaanpa miestä. Pidä puoltas!
DOUGLAS.
Varonpa, ett' oot sinäkin vaan haamu,
Vaan kuninkaanpa, maarin, sull' on käytös,
Mut ole, kuka olet, — minun olet;
Ma näin sun voitan.
(Taistelevat. Kuningas on vaarassa; prinssi Henrik palajaa.)
PRINSSI HENRIK.
Kehno skottilainen,
Pää pystyyn nyt, et sitä enään koskaan
Täst'edes nosta! Staffordin ja Bluntin
Ja Shirleyn henget tässä kädess' asuu.
Se Walesin prinssi on, jok' uhkaa sua;
Hän minkä lupaa, sen hän aina pitää. —
(Taistelevat. Douglas pakenee.)
Huoletta, majesteetti! Kuinka voitte?
Apua Nicholas Gawsey pyytää, samoin
Myös Clifton; apuun riennän Cliftonille.
KUNINGAS HENRIK.
Seis, hengähdähän hetki!
Takaisin menetetyn mainees ostit
Ja näytit, että henkeäni hellit,
Kun moisen jalon avun mulle soit.
PRINSSI HENRIK.
Oi, kuinka nuo mua loukkaavat, jotk' aina
Vaan hokevat, ett' etsin kuolemaanne!
Jos oisi totta tää, niin miks en suonut
Tuon korskan Douglaan äsken teitä voittaa?
Hän teist' ois tehnyt lopun yhtä joutuun
Kuin kaikki myrkyt maailman, ja lisäks
Poikanne pelastanut petoksesta.
KUNINGAS HENRIK.
Cliftonin apuun sinä, Gawseyn minä!
(Menee.)