PRINSSI HENRIK.
Niin teinkin: kuolleena ma hänet näin
Ja verissään ja hengetönnä maassa. —
Oletko hengissä? Vai aaveilusko
Näkömme häikäiseepi? Pyydän: puhu!
Ei usko silmä korvan kuulematta.
Et ole, mikä näytät olevan.
FALSTAFF. En, se on totinen tosi; en ole mikään kaksoisihminen; mutta jos en ole Hannu Falstaff, niin olen Hannu Hölmönen. Tuossa on Percy; jos isäsi tahtoo minulle jotakin kunniaa osoittaa, niin hyvä on; jos ei, niin tappakoon itse seuraavan Percyn. Tuumaan tästä tulla joko kreiviksi tai herttuaksi, uskokaa pois.
PRINSSI HENRIK. Mitä? Itsehän minä Percyn tapoin ja näin sinut kuolleena.
FALSTAFF. Vai niin? Todellakin? — Herra Jumala, kuinka tämä maailma on valheellinen! — Tosin kyllä minä makasin maassa ja hengetönnä; ja samaten hän; mutta samassa tuokiossa me nousimme molemmat ja tappelimme hyvin tunnin ajan Shrewsburyn kellon mukaan. Jos minua uskotaan, niin hyvä on; jos ei, niin tulkoon synti niiden päähän, joiden tulisi palkita urhoollisuus. Surma minut vieköön, jos en lyönyt häneen tuota haavaa reiteen; jos se mies eläisi ja sen kieltäisi, niin saisi hän, jumal'auta, kappaleen miekkaani kurkkuunsa.
PRINSSI JUHANA.
Noin kummaa tarinaa en koskaan kuullut.
PRINSSI HENRIK.
Noin kummaa miestä et lie nähnyt, veikko. —
Mars vaan, ja kuormas ylpeänä kanna!
Jos valhe sua auttaa, kyllä minä
Sanoilla sitä silaan kauniimmilla. —
(Paluuretkelle soitetaan.)
Paluulle soitetaan; on päivä meidän.
Nyt, veli, kukkulalle katsomaan,
Ken ystävist' on elossa, ken kuollut.
(Prinssi Henrik ja prinssi Juhana menevät.)
FALSTAFF. Nyt käyn, niinkuin sanotaan, palkoilleni. Jumala sitä palkitkoon, joka minut palkitsee! Jos tästä suurenen, niin tahdon pienetä; puran vatsani, jätän sektin ja elän siivosti, niinkuin aatelismiehen tulee.
(Menee kantaen ruumista.)
Viides kohtaus.